Aamun ensimmäinen askar oli mennä kauppaan aamiais- ja pyykinpesuaineostoksille. Laitoimme pyykin pyörimään, ja sillä aikaa söimme aamiaisen. Pyykin valmistuttua lähdimme ostamaan paikkalippuja huomiseen junaan. Olimme turhan skeptisiä, sillä saimme liput helposti – aina on mielessä, tuleeko eioota.
Ja sitten päivän varsinaiseen tapahtumaan eli retkeen Gibraltarille, joka on kiinnostavasti Britannian merentakainen alue. Sen sijainti on strategisesti tärkeä, koska Gibraltarinsalmi on Atlantin ja Välimeren välissä, ja se erottaa toisistaan Euroopan ja Afrikan. Pieni, reilun kuuden neliökilometrin kokoinen niemimaa on kyllä ihan oma maailmansa, sekoitus eri kulttuureja, vaikka brittiläisyys näkyykin selvästi esimerkiksi valuutassa: rahayksikköinä ovat Gibraltarin punta (GIP) sekä Englannin punta. Myös hinnat ilmoitetaan puntina.
Matkasimme Gibraltarille La Linea -nimiseen kaupunkiin menevällä paikallisbussilla, matka-aika oli noin 45 minuuttia. Kauppakujalla kävi vahinko: Jari kompastui luiskaan ja kaatui polvilleen. Heti tuli neljä auttajaa nostamaan Jarin pystyyn, eikä suurempia näkyviä vahinkoja onneksi tullut. Yksi auttajista oli kävelykeppiä käyttävä vanha mies, joka kertoi, että vastaavan tapauksen vuoksi hän käyttää nyt keppiä. Sanoimme harkitsevamme kävelykepin ostoa.
Sitten olivat rajamuodollisuudet eli passien katsominen sekä Espanjan että Gibraltarin/Englannin puolella. Tosin meidän EU-kansalaisten passit eivät kovin kiinnostaneet, eli pääsimme nopeasti rajan yli. Rajan ylitettyämme hyppäsimme toiseen bussiin, jolla olisi periaatteessa saanut ajella pitkin Gibraltaria. Bussin reitti jäi kuitenkin kartasta huolimatta mystiseksi, joten olimme siinä vain meno- ja paluukyydin. Muitakin turisteja oli riittämiin, mutta sekaan mahduttiin.
Olimme heti suuntaamassa kohti köysirataa, Cable Car, joka olisi vienyt meidät kuudessa minuutissa Gibraltarinvuoren laelle yli 400 metrin korkeuteen. Mutta, mutta. Köysiradan lippuluukulla parveili aikamoinen lauma ihmisiä, ja selvisi, ettei rata ollut toiminnassa eikä ollut tietoa, milloin se tulisi kuntoon. Pikkuhiljaa paikalle alkoi tulla tilatakseja ja ihmiset rynnivät niihin. Kun kaaosta oli kestänyt aikansa, päätimme, että antaa taksien olla, me reippaat retkeilijät kävelemme niin ylös kuin jaksamme – Jarin jalan tilanne huomioiden.
Niinpä sitten kiipesimme ylämäkeä tunnin verran lämpimässä auringonpaisteessa. Pääsimmekin niin korkealle, että vuoren toiselta puolelta häämötti Afrikan rannikko. Olipa hienoja maisemia. Sen pidemmälle emme enää lähteneet vaan askel rullaten palasimme köysiradan alkupäähän, eikä rata ollut vieläkään toiminnassa. Päätimme, että tämä riittää meille tältä erää, ja lähdimme bussilla kohti rajaa, rajan yli ja paikallisbussilla Algericasiin.
Näimme upeita maisemia mutta emme Gibraltarin kuuluisia berberiapinoita. Emme päässeet korkeimmalla huipulle, mutta aina ei voi voittaa. Tietysti Gibraltar on melkoinen turistirysä mutta käymisen arvoinen kuitenkin, vaikka odotuksemme eivät täysin täyttyneetkään.
Illalla oli ohjelmassa paitsi (taas kerran) myöhäinen illallinen, myös jatkoreitin suunnittelua. Päätimme jättää tällä erää Italian pois reitiltämme. Pidämme huomenna matkapäivän Barcelonaan, ja siitä etenemme kohti Wieniä, mutta tarkempi reititys on vielä harkinnassa. Näin ne suunnitelmat muuttuvat, ja siinä juuri on Interrailin vapaus 😊