Reilaajat 2025

Tänään istuimme junassa ihan urakalla, jotta pääsemme huomenna tutkailemaan Barcelonan nähtävyyksiä. Kävimme kaupungissa syksyllä 2023 Välimeren-risteilyllämme, mutta silloin emme nähneet juuri mitään, sillä emme varanneet etukäteen tuolle päivällä kansainvälistä retkeä vaan luotimme omaan oppaaseemme. Hän kuitenkin häipyi nopeasti omille teilleen ja me jäimme La Ramblalle.

Emme junailleet tänään ihan Barcelonaan asti vaan jäimme pois yhtä asemaa aikaisemmin, Camp De Tarragona. Tämä siksi, että majoitus oli halvempi ja lisäksi pääsemme julkisilla puolessa tunnissa Barcelonaan päiväksi. Tavoitteena on viimeinkin nähdä omin silmin Sagrada Familia ainakin ulkoapäin sekä Gaudin suunnittelemia muita rakennuksia. Tutkailimme mahdollisuutta saada liput Sagrada Familian sisätiloihin, mutta huomiselle ei ollut enää tarjolla lippuja tai ne olivat niin kalliita, että emme laita likoon niin paljon rahaa – pääsymaksu yhdelle saattaa olla jopa yli 100 €.

Puksuttelimme ensin paikallisjunalla asemalle Antequera Av, jota ennen oli asema Antequera-Santa Ana. Lähes kaikki matkustajat jäivät junasta viimeksi mainitulla asemalla, jolloin meille tuli epävarmuus, missä pitikään jäätä pois. Mutta kun konnari tarkisti lippumme ja sanoi: Perfecta, tiesimme olevamme menossa oikealle asemalle. Antequera Av -asemalla odottelimme junanvaihtoa (suunnitellusti) lähes kaksi ja puoli tuntia. Siinä joutessamme kävimme jo ostamassa paikkaliput Barcelonasta Lyoniin, Ranskaan, kun lipputoimistossa oli sopivasti hiljaista. Myös hotelliyö on varattuna sinne. Huom! Kannattaa varautua siihen, ettei läheskään kaikilla asemilla ole kahvilaa, kuten ei ollut Antequera Avillakaan. Automaatista saatat saada kahvia tai vettä sekä pientä naposteltavaa. Omat eväät ovat siis tarpeen, niin meilläkin tänään.

Matka Antequerasta kohti Camp De Tarragonaa menikin sitten puolestaan vauhdikkaasti, välillä 300 kilometriä tunnissa eikä pysähdyksiäkään ollut montaa. Jäimme pois ennen Barcelonaa ja etsimme airbnb-vuokraajamme avulla bussin juna-asemalta bussiasemalle. Yritimme kysellä bussin kuljettajalta vielä varmistukseksi oikeaa reittiä bussiasemalle, ja vaikka yhteistä kieltä ei ollutkaan, onnistuimme bussin valinnassa.

Bussiasemalta kävelimme majoitukseemme, jossa ilmeisesti vuokraajamme vanhemmat jo odottivat meitä avainten kanssa. Taaskaan yhteistä kieltä ei ollut, mutta elekielellä pärjäsimme. Illalliseksi kävimme syömässä lähiruokapaikassa paellat, minkä jälkeen kävimme kaupassa – onneksi kauppa oli auki vielä iltamyöhään. Sitten vielä kotimaan uutiset ja urheiluruutu ja nukkumaan.

Aamun ensimmäinen askar oli mennä kauppaan aamiais- ja pyykinpesuaineostoksille. Laitoimme pyykin pyörimään, ja sillä aikaa söimme aamiaisen. Pyykin valmistuttua lähdimme ostamaan paikkalippuja huomiseen junaan. Olimme turhan skeptisiä, sillä saimme liput helposti – aina on mielessä, tuleeko eioota.

Ja sitten päivän varsinaiseen tapahtumaan eli retkeen Gibraltarille, joka on kiinnostavasti Britannian merentakainen alue. Sen sijainti on strategisesti tärkeä, koska Gibraltarinsalmi on Atlantin ja Välimeren välissä, ja se erottaa toisistaan Euroopan ja Afrikan. Pieni, reilun kuuden neliökilometrin kokoinen niemimaa on kyllä ihan oma maailmansa, sekoitus eri kulttuureja, vaikka brittiläisyys näkyykin selvästi esimerkiksi valuutassa: rahayksikköinä ovat Gibraltarin punta (GIP) sekä Englannin punta. Myös hinnat ilmoitetaan puntina.

Matkasimme Gibraltarille La Linea -nimiseen kaupunkiin menevällä paikallisbussilla, matka-aika oli noin 45 minuuttia. Kauppakujalla kävi vahinko: Jari kompastui luiskaan ja kaatui polvilleen. Heti tuli neljä auttajaa nostamaan Jarin pystyyn, eikä suurempia näkyviä vahinkoja onneksi tullut. Yksi auttajista oli kävelykeppiä käyttävä vanha mies, joka kertoi, että vastaavan tapauksen vuoksi hän käyttää nyt keppiä. Sanoimme harkitsevamme kävelykepin ostoa.

Sitten olivat rajamuodollisuudet eli passien katsominen sekä Espanjan että Gibraltarin/Englannin puolella. Tosin meidän EU-kansalaisten passit eivät kovin kiinnostaneet, eli pääsimme nopeasti rajan yli. Rajan ylitettyämme hyppäsimme toiseen bussiin, jolla olisi periaatteessa saanut ajella pitkin Gibraltaria. Bussin reitti jäi kuitenkin kartasta huolimatta mystiseksi, joten olimme siinä vain meno- ja paluukyydin. Muitakin turisteja oli riittämiin, mutta sekaan mahduttiin.

Olimme heti suuntaamassa kohti köysirataa, Cable Car, joka olisi vienyt meidät kuudessa minuutissa Gibraltarinvuoren laelle yli 400 metrin korkeuteen. Mutta, mutta. Köysiradan lippuluukulla parveili aikamoinen lauma ihmisiä, ja selvisi, ettei rata ollut toiminnassa eikä ollut tietoa, milloin se tulisi kuntoon. Pikkuhiljaa paikalle alkoi tulla tilatakseja ja ihmiset rynnivät niihin. Kun kaaosta oli kestänyt aikansa, päätimme, että antaa taksien olla, me reippaat retkeilijät kävelemme niin ylös kuin jaksamme – Jarin jalan tilanne huomioiden.

Niinpä sitten kiipesimme ylämäkeä tunnin verran lämpimässä auringonpaisteessa. Pääsimmekin niin korkealle, että vuoren toiselta puolelta häämötti Afrikan rannikko. Olipa hienoja maisemia. Sen pidemmälle emme enää lähteneet vaan askel rullaten palasimme köysiradan alkupäähän, eikä rata ollut vieläkään toiminnassa. Päätimme, että tämä riittää meille tältä erää, ja lähdimme bussilla kohti rajaa, rajan yli ja paikallisbussilla Algericasiin.

Näimme upeita maisemia mutta emme Gibraltarin kuuluisia berberiapinoita. Emme päässeet korkeimmalla huipulle, mutta aina ei voi voittaa. Tietysti Gibraltar on melkoinen turistirysä mutta käymisen arvoinen kuitenkin, vaikka odotuksemme eivät täysin täyttyneetkään.

Illalla oli ohjelmassa paitsi (taas kerran) myöhäinen illallinen, myös jatkoreitin suunnittelua. Päätimme jättää tällä erää Italian pois reitiltämme. Pidämme huomenna matkapäivän Barcelonaan, ja siitä etenemme kohti Wieniä, mutta tarkempi reititys on vielä harkinnassa. Näin ne suunnitelmat muuttuvat, ja siinä juuri on Interrailin vapaus 😊

Aamulla saimme nukkua pitkään, sillä juna kohti Algericasia lähti vasta klo 13. Loisimme hotellissa uloskirjautumiseen saakka ja teimme aamusta mm. aikaisempien airbnb-majoitustemme arvioinnit. Siitä sitten kävelimme täyspakkaukset selässä asemalle nimeltään Sevilla Santa Justa.

Ensimmäinen etappi Malagaan menevällä junalla sujui supsikkaasti alle kahdessa tunnissa, minkä jälkeen siirryimme hitaampaan junaan kohti päämääräämme – pysähdyksiä oli kaikkiaan 16 ja matka-aikaa tällä junalla reilut kolme tuntia. Matkustajia oli molemmissa junissa yllättävän vähän, ja rinkatkin mahtuivat mukavasti hattuhyllyille. Ohi vilahtavat maisemat olivat vehreitä ja aurinko paistoi, joten matkakokemus oli oikein mukava.

Maantieteellisesti Algericas sijaitsee Gibraltaria vastapäätä Gibraltarinsalmen rannalla Välimeren puolella vähän pohjoiseen Tarifasta, joka on Espanjan eteläisin kaupunki. Algeciras on Campo de Gibraltarin alueen suurin kaupunki.

Algericasista olimme varanneet kahdeksi yöksi airbnb-asunnon, sillä puhtaat vaatteet alkoivat olla vähissä. Asunto osoittautui enemmän apartamentos-tyyppiseksi, eli ihan ammatilliseksi vuokraustoiminnaksi. Olimme saaneet majoittajalta selkeät ohjeet sisälle pääsemiseksi, ja Jari navigoi perille helposti. Huoneistomme oli ihan uusi ja siisti, ja pyykkitupa oli samassa kerroksessa. Pulmaksi osoittautui pyhäpäivä, paikallinen vappu eli Día del trabajador, joka aiheutti sen, että kaikki kaupat, myös ruokakaupat olivat kiinni, ja meillä oli pyykinpesuaine vähissä. No, yhden pyykin saimme pestyä, ja sen jälkeen suuntasimme ulos syömään.

Huoneistomme oli ihan baarien ja ravintoloiden tuntumassa, ja me suomalaiset tietysti olimme klo 20.30 ensimmäiset ruokailijat valitsemassamme paikassa. Vähitellen alkoi kyllä sitten tulla muitakin syöjiä, mutta sitten me olimme jo valmiita asunnolle ja unille.

Huomenna on tulossa mielenkiintoinen Gibraltar-päivä, mutta ihan ensin aamusta menemme kauppaan ostamaan aamiaistarvikkeet ja pyykinpesuainetta. Ja toki tulevia reittejäkin pitää huomenissa suunnitella.

Aamulla suunnistimme Guadianajoen ylistyspaikalle, jotta pääsisimme lautalla Portugalista Espanjan puolelle. Liput maksoivat 2,50 € per henkilö, eikä aamusta ollut tungosta. Tulimme Espanja puolelle Ayamonten kaupunkiin, josta etsimme bussiaseman – oli pakko siirtyä pyörille, sillä rautatietä ei ollut. Ostimme liput suoraan Sevillaan, sillä arvelimme, että pääsemme vähemmällä, kun emme välillä vaihda kiskoille ja osta junaan paikkalippuja.

Matkalla bussissa Sevillaan alkoi sataa, ja sade jatkui, kun pääsimme perille. Matkan aikana Jari oli varannut hotellihuoneen, joka oli lähellä rautatieasemaa mutta ei lähellä bussiasemaa. Neuvoa kysyen päädyimme hotellille vievään bussiin, joka oli täpösen täynnä ja kynti ruuhkassa eteenpäin. Noin puolen tunnin keikkumisen jälkeen pääsimme perille ja majoittumaan hotelliimme, jossa oli uima-allaskin. Kävimme kokeilemassa veden lämpötilaa, mutta emme vieläkään tohtineet uimasille.

Sittenpä rautatieasemalle huomisen junan paikkalippujen ostoon. Lipputoimistossa oli jonoa, hulina oli melkoinen, ja olimme jo henkisesti varautuneet siihen, ettei paikkalippuja ole huomiselle saatavilla. Mutta ihmeeksemme saimme liput juuri haluamaamme junaan eikä hintakaan päätä huimannut – ylävitoset taas! Ja sadekin oli tauonnut, lämpöä noin 18 astetta.

Katsoimme Google Mapsista paikallisen ruokapaikan ja se tosiaan oli paikallinen: ruokalista oli vain espanjaksi eikä baarin pitäjälläkään ollut muuta kieltä kuin espanja. Mutta ruuan saimme tilattua ja se oli ihan kelvollista. Baarissa pyöri paikallisia lapsineen ja koirineen, joten tunnelmaa riitti. Ruoka juomineen maksoi n. 15 €, joten halvalla pääsimme.

Sevillan nähtävyyksiä emme tällä erää ennättäneet katsoa, mutta onneksi hotellihuoneemme kuvituksena oli yksi tunnetuimmista rakennelmista, Torre de Oro eli Kultainen torni 1200-luvulta 😊

Huomenna matkaamme yhden junanvaihdon taktiikalla Gibraltaria vastapäätä olevaan Algericas-nimiseen kaupunkiin airbnb-asuntoon.

Ja parempi huominen koitti – seikkailu jatkukoon 😊. Sähköt palautuivat jo yöllä, mutta haimme huoneen avainkortin vasta aikaisin aamulla. Olipa mukava saada valoa ja edes kitkutellen toimiva netti. Ei respassa eikä aamiaistarjoilussa ollut tietoa, joko lähijuna tai junaliikenne ylipäätään toimisi, joten kävimme omin silmin katsomassa tilanteen asemalla. Ja niin vain junat oli saatu liikkeelle eilisestä lakosta ja massiivisesta sähkökatkosta huolimatta, hienoa!

Taas rinkat pykälään ja menoksi: ensin täpötäyteen lähijunaan, jossa varmaan keilasimme kumoon muutamat kanssamatkustajat rinkkoinemme. Sitten oli vaihto IC-junaan, ja katsoimme taululta lähtölaituriksi nelosen. Kun juna saapui, hyppäsimme kyytiin, mikä oli virhe. Kyseessä ei ollutkaan meidän junamme vaan jokin aivan muu; mitään kylttejä määränpäästä ei junan kyljessä ollut. Kun moka selvisi, hyppäsimme seuraavalla asemalla pois ja palasimme takaisin. Mieli oli aika mustana, sillä olimme menettäneet vaivalla saamamme ykkösluokan liput (ensimmäiset tähän mennessä) ja joutuisimme odottamaan seuraavaa junaa iltapäivälle asti. Suunnittelimme jo korvaavaa bussimatkaa.

Mutta sitten onni potkaisi, sillä junamme vasta saapui asemalle puoli tuntia myöhässä ja ennätimme juuri ja juuri kyytiin. Mikä helpotus, oli ylävitosten paikka. Ensimmäisen luokan vaunu ei ollut kummoinen, mutta olimme oikeassa junassa kohti suunniteltua määränpäätä, Vila Real de Santo Antóniota. Hurraa!

Vielä yksi vaihto paikallisjunaan, ja saavuimme tämän päivän kohteeseemme Vila Real de Santo Antónioon, joka sijaitsee eteläisessä Portugalissa Algarven itäosassa. Majoitumme hotelliin, jossa kolmesta tähdestään huolimatta oli kiva huone ja jopa ulkouima-allas – tosin vielä emme lähteneet uimasille. Suunnittelimme huomista matkaamme, ja kävelimme Guadianajoen rannalle tutkailemaan ylitysmahdollisuuksia. Emme kuitenkaan aio siirtyä Espanjan puolelle uimalla vaan lautalla, ja etsimme aamuksi valmiiksi lautan lippuluukun sekä reitin hotellilta rannalle.

Algarven keittiön makumaailma pyörii tuoreen kalan ja äyriäisten ympärillä. Niinpä mekin kävimme syömässä valkosipulikatkarapuja ja pääruuaksi turskaa. Kyllä maistui 😊. Hotellilla katsoimme kahden päivän Suomen-uutiset ja hämmästelimme, miten vähän niissä annettiin aikaa koko Portugalin pimentäneelle sähkökatkolle – uutiset antoivat ymmärtää, että katkos oli vain Espanjassa. Itse tämän eläneenä koimme katastrofin koko laajuuden.

Huomenna jätämme jäähyväiset Portugalille ja suuntaamme kohti Espanjaa, ensimmäisenä päämääränä Sevillan kaupunki.

Jaaha, tulossa oli ylimääräinen päivä Amadorassa rautatielakon vuoksi. Mitä siis tehdä? No, nyt olisi hyvää aikaa käydä katsastamassa Cabo da Rocan niemi, joka on manner-Euroopan läntisin kohta, vain 18 km Sintrasta. Samalla voisimme piipahtaa Cascaisissa ja nähdä ”helvetin suun”, Boca do Inferno, kivikkoisen kuilun kallioseinämässä.

No. Lakko rautateillä aiheutti sen, että Sintraan olisi ollut hankala päästä bussilla, viidellä vaihdolla. Tutkailimme aikatauluja hyvän tovin, mutta sitten päätimme, että jätämme Cabo da Rocan ja Cascaisin tällä kertaa väliin. Ja koska oli maanantai, Amadoran museotkin oli suljettu. No. Viimeinen vaihtoehto oli lähteä puolen tunnin bussimatkan päässä olevaan ostoskeskukseen UBBOon, jossa netin mukaan on 280 kauppaa, kuntosali, elokuvateatteri ja mitä kaikkea. Siispä bussilla ostarille.

Mutta. Kun pääsimme perille puolen päivän jälkeen, ostoskeskuksen sisäänkäynnin eteen oli viritelty nauhat ja edessä seisoi vartija. Kysyimme muilta odottajilta, mikä on tilanne. Vähitellen selvisi, että sähköt olivat poikki ja niiden myötä netti nurin. Arvelimme, että vika korjaantunee pian, ja jäimme odottamaan pääsyä ostariin. Mutta. Selvisi, että tilanne on koko Portugalissa sama, samoin Espanjassa, Ranskassa ja missä lie kaikkialla. Ja ihmiset olivat jumissa metroissa sekä juna- ja lentoasemilla toimimattomat kännykät käsissään.

Niinpä palasimme bussilla takaisin hotellille, jossa tietenkään ei ollut sähköjä. Hotellin virkailija avasi meille huoneemme oven, sillä avainläpyskät eivät tietenkään toimineet. Ravintolat eivät olleet auki – milläs siellä ruokaa laittaisi. Hotellilta saimme vettä ja kaupasta mehua, erilaisia keksejä ja hedelmiä, siinäpä lounas, päivällinen ja illallinen. Kukaan ei tietenkään osannut sanoa, kuinka kauan sähköttömyys kestää, arviot vaihtelivat 10 tunnista kolmeen päivään, joten ei auttanut kuin elää tilanne kerrallaan. Mitäpä muuta kuin nukkumaan ja toivomaan parempaa huomista.

Lisäksi tämä päivä oli hyvä muistutus varautumisen tarpeesta, josta Suomessakin on puhuttu paljon. Siispä kannattaa varata juotavaa, syötävää ja käteistä rahaa kotiin pahan päivän varalle.

Tänään oli odotettu Sintra-päivä linnoineen ja palatseineen: kaupunkia kutsutaankin satulinnojen kaupungiksi. Metsäisen Sintra-vuoriston rinteillä kohoaa useita hienoja palatseja, joita kaikkia ei kyllä yhden päivän aikana ennätä tutkailla. Aamiaisen jälkeen junailimme paikallisjunalla Amadorasta Sintraan – tosin pientä haastetta oli päästä Interrail-lipuilla juna-asemien porteista läpi. Selvitimme, että meidän pitää etsiä kultakin paikallisasemalta eri portti kuin varsinaisilla lipuilla matkustavat. Lähtöasemilta saimme portin auki ilmoittamalla lähdöstämme lippukassalle, mutta junasta paluu olikin jo hankalampaa. Onneksi löytyi avuliaita ihmisiä.

Sintran asemalla hyppäsimme etukäteen maksamaamme hop-on hop-off -bussiin. Valittavana oli kaksi eri reittiä, ja lähdimme sille, johon kuului kolme kohdetta. Selvisi, että näin sunnuntaina oli liikkeellä muitakin turisteja, mutta hyvin mahduimme sekaan.

Ensimmäinen kohteemme oli Biester Palace, Palácio Biester, josta on hienot näkymät Sintraan. Palatsi on yksityisomistuksessa, ja se on ollut avoinna vierailijoille vasta vuodesta 2022 lähtien, vaikka se onkin valmistunut jo vuonna 1907. Palatsi oli tosi hienosti hoidettu, ja puutarha oli satumainen lampineen, vesiputouksineen, siltoineen ja lukuisine eksoottisine kasveineen. Aamupäivästä tässä kohteessa oli vielä rauhallista, saimme kulkea siellä omaan tahtiimme, eläkeläishinnalla. Ja vielä pieni knoppi: vuonna 1999 palatsia käytettiin Roman Polanskin elokuvassa Yhdeksäs portti, jonka pääosassa oli Johnny Depp. Alakerrassa pyöri tämä elokuva, ja pihalla oli pahvi-Depp.

Toisena reitillämme oli Moorish Castle, Maurien linnoitus, Castelo dos Mouros. Se on Afrikan Maurien 700–800-luvuilla rakennuttama linnoitus Sintran ja Lissabonin puolustamiseen. Linnan rauniot restauroitiin 1800-luvulla, ja toki korjattavaa riittää yhä vain. Päivä oli aurinkoinen ja lämmin, joten kiipeäminen lukuisia kivisiä rappuja ylös ja alas otti melkein kunnon päälle. Muureilta ja torneista oli kyllä hienot näkymät, ja olimme näkevinämme yhdessä tornissa Suomen lipun – liekö ollut harhaa.

Kolmatta kohdettamme Pena Palacea, Penan palatsia, Palácio de Pena, kehutaan Sintran linnakaupungin ykköskohteeksi. Palatsi rakennettiin vuonna 1839 alun perin Portugalin kuninkaallisten kesäasumukseksi. Toki se oli upea, mutta täällä oli turisteja jo niin paljon, että lippujen oston yhteydessä saimme ajan, jolloin oli meidän vuoromme tutustua linnaan. Siinä sitten kävelimme muiden innokkaiden mukana jonossa pitkin palatsin lukemattomia huoneita ja käytäviä. Myynnissä oli kahta erilaista pääsylippua. Edullisemmalla olisi päässyt linnan ulkopuolelle sekä linnaa ympäröivään puistoon. Ostimme kuitenkin liput, joilla pääsimme myös palatsin sisätiloihin (18 euroa/eläkeläinen). Puutarhaan emme enää oikein jaksaneet tutustua muuten kuin katsomalla sitä muureilta.

Melko ryytyneinä tulimme taas paikallisjunalla Sintrasta Amadoraan. Kunhan nukumme yön yli, katsomme, mitä tekisimme huomenna, sillä Portugalin rautatielakon vuoksi jäämme vielä yhdeksi päiväksi paikoillemme.

Nyt olemme olleet jo viikon matkalla! Aamulla Portossa laitoimme tavarat kasaan ja lähdimme eteenpäin metrolla rautatieasemalle ja sieltä Lissabonin kautta kohti Sintraa, joka on kuuluisa palatseistaan ja linnoistaan. Yllätys: taas ollaan menossa Unescon maailmanperintökohteeseen. Junassa matkalla Lissaboniin Jari varasi huomiseksi Sintran linnojen kiertoajelun – linnat eivät sijaitse ihan vieri vieressä, joten jokin kulkupeli tarvitaan.

Lissabonissa vaihdoimme Sintraan menevään paikallisjunaan, mutta emme kuitenkaan menneet Sintraan saakka vaan olimme varanneet hotellihuoneen kahdeksi yöksi kaupungista nimeltään Amadora. Siitä on huomenna alle puolen tunnin matka Sintraan, jossa yöpyminen olisi ollut paljon kalliimpaa.

Ja toden totta: Portugalin rautatiet ovat seis maanantain 28.4., joten silloin emme pääse junalla mihinkään. Niinpä päätimme varata Amadorasta vielä yhden hotelliyön, eli yhteensä majoitumme tänne kolmeksi yöksi, otetaan maanantai levon kannalta. Ostimme jo tiistaiksi yhdelle etapille vaadittavat paikkaliput. Vielä emme ole nähneet vilaustakaan ykkösluokan vaunuista, mutta enkä edes kerran pääsisimme kokeilemaan matkustamista ekassa luokassa. Saas nähdä.

Tiistaina sitten jatkamme matkaa yhden pysähdyksen taktiikalla kohti Gibraltaria. Mutta ensin huomenna Sitraan linnakierrokselle 😊

Aamusta nukuimme pitkään, ja sitten suuntasimme pieneen kahvilaan aamiaiselle, sillä eilen illalla myöhään ei ollut airbnb:mme lähellä enää ruokakauppaa avoinna. Minikahvilasta ajoimme metrolla lähemmäs keskustaa, ja kävimme juna-asemalla ostamassa paikkaliput huomiselle siirtymälle Sintraan; nyt ei passeja tarvittu, vain reilipassit riittivät. Olisimme samalla ostaneet paikkaliput myös seuraavalle etapille, mutta niitä emme saaneet, sillä virkailijan mukaan Portugalin rautatieläiset ovat tuolloin vuorokauden lakossa. Ehkäpä olemme siinä tapauksessa Sintrassa yhden ylimääräisen yön tai menemme bussilla eteenpäin. Katellaan. Suunnitelmat saattavat muuttua, mutta joustetaan, olemmehan eläkkeellä.

Seuraavaksi oli vuorossa Jaanan suosikkikohde eli kirjakauppa Lello, Livraria Lello. Se on yksi maailman kuuluisimmista kirjakaupoista, ja suosioon on syy: kirjakauppaa pidetään Harry Potter -kirjoista tutun Tylypahkan esikuvana, sillä kirjailija J. K. Rowling asui Portossa 1990-luvulla ja kävi usein Lellossa.

Lello on supersuosittu, eikä sinne mennä, kuten mihin tahansa kirjakauppaan. Sinne ostetaan liput á 10 €; saimme pilettimme klo 16.15 -sisäänottoon. Jos asiakas ostaa kirjan tai kirjoja, pääsymaksu kyllä hyvitetään. Kävimme Lellossa jo aiemmalla Porton-reissumme, mutta kirjakauppa on niin ihana (Jaanan mielestä), ettei sitä voi jättää väliin 😊. Jari: Minun mielestä ois joutannu väliin, mutta pitäähän sitä saada vörskottia sotamuseoita varten 😉.

Meillä oli ennen Lelloa aikaa kävellä Portoa halkovan Duoro-joen rantaan ja piipahtaa Porton vanhassakaupungissa, Ribeira, joka on yksi Unescon maailmanperintökohteista. Rannalla oli jo tungosta, ihmisiä oli liikkeellä paljon. Korkeuserot ovat niin Portossa kuin aiemmin A Coruñassa ja Santiago de Compostelassa huikeita, eli yleensä mennään vain ylä- tai alamäkeä. Tämä on toki tuttua meille outokumpulaisille, mutta täällä mäet ovat jyrkempiä, ja niitä on paljon enempi.

Porto tunnetaan parhaiten portviinistään, joka on saanut nimensä kaupungin mukaan. Niinpä päiväkahveilla piti maistella yksi lasillinen – ei kyllä mikään suosikkiviinimme. Jo muinaisista ajoista viininviljelijät ovat kuljettaneet viinitynnyrit virran mukana Portoon, josta ne toimitetaan eteenpäin.

Kun olimme palaamassa asunnolle, silmämme levisivät mahtavasta väenpaljoudesta! Ihmisillä oli mukanaan banderolleja ja lippuja, ja meteli oli huikea. Kysyimme paikallisilta, mistä ihmeestä on kyse. Selvisi, että tämä päivä 25.4. on portugalilaisille erittäin tärkeä päivä: kyse on neilikkavallankumouksen vuosipäivästä. Vuonna 1974 lähes veretön vallankaappaus kaatoi maata hallinneen autoritaarisen sotilasjuntan. Vallankumous sai nimensä sen symbolina käytetyistä neilikoista, joita hallitusta vastustavilla sotilailla oli kiväärinpiipuissaan. Tänäänkin punaisia neilikoita näkyi monilla juhlijoilla. Olemme kyllä kuulleet tästä vallankumouksesta, mutta päivämäärä ei ollut muistissa.

Illalla tulimme kaupan kautta kämpille aamiaistarpeet mukanamme, ja huomenna aamusta sitten suuntaamme eteenpäin Sintraan. Tähän airbnb-asuntoon olemme erittäin tyytyväisiä, täällä on matkailijoille kaikki tarpeellinen pyykinpesuun ja muuhun asumiseen.

Aamusta jätimme hyvästit airbnb-asunnollemme ja jätimme rinkat päiväksi bussiaseman säilytykseen. Siellä tapasimme hollantilaisen pariskunnan, joka niin ikään oli reilaamassa ja joiden reili oli kahden kuukauden pituinen. He olivat tulossa siltä suunnalta, johon me olemme menossa, ja saimmekin heiltä hyviä vihjeitä tulevaa varten. He olivat aiemmalla reilillään käyneet Suomessa ja tietysti kehuivat kaunista maatamme.

Asemalta lähdimme kävellen (pieni pyhiinvaellus) kohti vuonna 1211 valmistunutta Santiago de Compostelan katedraalia, pyhiinvaeltajien määränpäätä. Aamu oli aurinkoinen, ja päivän mittaan lämpö kohosi 25 asteeseen – t-paitakeli siis. Kun aloimme lähestyä katedraalia, alkoi liikkeellä olla muitakin matkalaisia.

Tällä kertaa tyydyimme vierailemaan vain temppelin päälaivassa, johon oli ilmainen sisäänpääsy. Täydelliseen vierailuun kuuluisivat mm. museot, kirjasto sekä nousu katedraalin katoille. Koska jo eilen kiipesimme Herkuleen toriin, emme tänään innostuneet kattokiipeilystä. Katedraali oli tietysti hieno sisältä; istuimme hetken huilaamassa, ja sytytin kynttilän, kuten aina näissä ihmistä suuremmissa temppeleissä.

Sittenpä oli jo aika talsia takaisin asemalle, ottaa rinkat säilytyksestä, ostaa matkaevästä ja suunnata kohti Portugalia. Matkalla oli yksi vaihto Espanjan puolella Vigossa. Ensimmäinen etappimme Portugalin puolella on Porto, jossa olemme jo käyneet aiemmin, kun nuorin tyttäremme oli siellä opiskelijavaihdossa. Silloin majoituimme airbnb:ssä, kuten nytkin majoituimme.

Pääsimme perille iltakymmeneltä, ostimme metroliput ja saavuimme majapaikkaamme. Toki lippujen ostossa oli pientä pähkäilyä, mutta kaiken kaikkiaan selvisimme hyvin – kiitos Jarin navigointitaitojen. On huomattava, että Espanjassa kello on tunnin Suomen aikaa jäljessä ja Portugalissa kaksi tuntia.

Aamusta pyykki pyörimään, aamiainen ja sitten menoksi. Tämän päivän käytimme junailemalla Santiago de Compostelasta puolen tunnin ajan A Coruñaan, Atlantin rannoilla sijaitsevaan kaupunkiin. Junamatka ei kuulunut reilipassiin, joten ostimme asemalta sinne erilliset liput. Espanjassa junamatkojen ostoon tarvitaan aina passi, sen olimme onneksi jo oppineet. Ja sitten turvatarkastuksen (!) kautta junaan.

Virheellinen kuvitelma: A Coruña on pieni kaupunki, jossa kaikki on lähellä. Ei ollut: 245 000 asukasta ja pitkät välimatkat. Halusimme tutustua Herkuleen torniin (Torre de Herkules), joka on vanhin edelleen toiminnassa oleva roomalainen majakka ja joka on valittu Unescon maailmanperintökohteeksi. Meidän matkallamme näitä perintökohteita näyttää riittävän 😊

Selvisi, että A Coruñan juna-asemalta oli aikamoinen matka Herkuleen tornille. Niinpä hyppäsimme paikallisbussiin ja huristelimme puolen tunnin matkan rannikolle. Majakalla oli kyllä muitakin kuin me mutta ihan maltillisesti. Ostimme tutustumisen majakan sisätiloihin ja kiipesimme reippaasti kaikki 234 rappusta ylös asti – ja sama alaspäin. Ihan vähän hapotti jalkoja mutta näkymät ylhäällä korvasivat vaivan.

Kun tulimme bussilla takaisin päin majakalta, jäimme ennen juna-asemaa pois ja käyskentelimme ihanassa puistossa, jossa sijaitsi La Casa de las Ciencias, tieteiden talo. Emme vierailleet talossa mutta istuimme puiston penkillä nauttimassa auringosta (ja Jaana vähän kuntojuoksi).

Sitten matkasimme junalla takaisin Santiago de Compostelaan: tapaksille, kauppaan ja illalliselle. Huomenna lähdemme iltapäivällä puoli viiden maissa kohti Portugalia, jossa ensin majoitumme Portossa. Ilman muuta ennen lähtöä pitää nähdä Santiago de Compostelan katedraali.

Tämän päivän määränpäämme Santiago de Compostela lienee useimmille tuttu pyhiinvaellusreittien päätepisteenä – pyhiinvaellusreitit kuuluvat Unescon maailmanperintöluetteloon. Apostoli Jaakob vanhemman hauta Santiago de Compostelassa on ollut jo tuhannen vuoden ajan Euroopan tärkeimpiä kristinuskon pyhiinvaelluskohteita. Kuuluisin pyhiinvaellusreiteistä on ns. ”ranskalainen tie”, jonka reitin pituus on 769 km.

Valitsimme suorimman junareitin Palenciasta Santiago de Compostelaan, jolloin juna lähtisi vasta klo 16 – meillä oli siis vielä hyvää aikaa tutustua kaupunkiin. Aamusta paistoi aurinko, mutta viivytimme hotellista uloskirjautumista, jotta rinkkojen kantaminen ei kävisi turhan raskaaksi. Juna-asemalla menimme lippuluukulle ostamaan paikkalippuja jo seuraavalle etapille Santiago de Compostelasta Portoon, Portugaliin. Tälle välille on vain kaksi junaa päivässä, ja aamujuna, johon olimme suunnitelleet menevämme, oli jo buukattu täyteen. Niinpä jouduimme muuttamaan lähtöaikaamme myöhäiseksi iltapäiväksi – hyvä esimerkki siitä, että aikataulumuutoksia tulee ja niiden kanssa pitää vain elää. Sentään paikkaliput eivät maksaneet mitään, ne kuitenkin pitää olla: seisomapaikkoja ei ole.

Edelleen Palenciassa. Saimme rinkat juna-aseman lähellä olevan bussiaseman säilytykseen, joten kulkeminen kaupungilla oli helpompaa ilman taakkoja. Kävimme lounaalla, ostimme evästä junamatkalle ja palasimme asemalle. Sitten kävikin selväksi, että juna Santiago de Compostelaan oli lähes tunnin myöhässä. Eipä auttanut kuin odotella. Junassa Jari teki varauksen jo Porton majoitukseen. Reilillä ennakoimme siis matkaamme noin kaksi tai neljä päivää etukäteen, ja tämä tyyli sopii meille hyvin.

Junamatkalla näimme hienoja maisemia ja hurjia korkeuseroja, kaukana myös lumihuippuja. Tällaisessa maastossa on raiteille paljon tunneleita, joten netti pätki usein 😊. Määränpäähän Santiago de Compostelaan saavuimme iltamyöhällä. Olimme saaneet airbnb-majoittajaltamme ohjeet, miten pääsemme asuntoon sisälle. Sitten vain perillä kaupan kautta aamiaistarvikkeet ja nukkumaan.

Aamiaisen jälkeen kävelimme poutasäässä San Sebastianin juna-asemalle ja päätimme eilisen hyvän palvelun innoittamina ostaa jo valmiiksi paikkaliput seuraavalle päivälle Palenciasta Santiago de Compostelaan. Asia ei kuitenkaan ollut niin yksikertainen, sillä haluamaamme junaan löytyi aluksi vain yksi paikkalippu pääsiäisen paluuruuhkan takia. Mutta sitten oli tullut paikkalippuperuutuksia ja saimme paikat, jes! Espanjassa näitä pakollisia paikkalippuja riittää, kuten oli ennakkoon tiedossakin. Onneksi tähän mennessä niiden hinnat ovat olleet kohtuulliset.

Junassa konduktööri kertoi, että joudumme jäämään pois junasta ennen Palenciaa ja jatkamaan matkaa bussilla. Tämän aseman nimi ei näkynyt Rail Plannerissa, ja sinne saapumisaikakin oli konnarin mukaan jotakin klo 15 ja 15.30 välillä. Jäimme junasta kuitenkin oikealla asemalla ja bussikin tuli ajastaan, ei siis hätää.

Netistä luin taustaksi, että Palencia eli loistokauttaan keskiajalla, ja vuonna 1208 sinne perustettiin ensimmäinen espanjalainen yliopisto. Kaupunkia vartioi 20 metriä korkea Cristo del Oteron veistos yhdellä kaupunkia ympäröivistä kukkuloista. Palenciassa on paljon historiallisia rakennuksia, mm. 1300-luvulta peräisin oleva jyhkeä katedraali sekä piipanpalatsi. Myös museoita riittää. Perin historiallinen kaupunki siis.

Ennen illallista kävimme aperitiiviviinillä ja -oluella Babelissa, jossa oli melkoinen puheensorina. Illallisen söimme kaupungilta palattuamme hotellin ravintolassa; meillä on hiukan vaikeuksia tottua paikalliseen ruokaryhmiin, jossa ravintola avautuvat iltaisin vasta kahdeksan maissa.

Yövyimme hotellissa, mutta seuraavat kaksi yötä Santiago de Compostelassa olemme airbnb:ssä ihan jo pyykinpesunkin vuoksi.

Sinnepä jäi sateinen ja kalsea Bordeaux, ja lähdemme kohti toivottavasti parempia kelejä. Matkasimme hotellilta ratikalla juna-asemalle ja odottelimme siellä paikallisjunaa kohti Hendayeta, kaupunkia Ranskan ja Espanjan rajalla. Tähän paikallisjunaan ei tarvittu paikkalippuja, joten muitakin matkustajia oli liikkeellä asemalaiturin täydeltä, pääsiäisessä kun ollaan. Onnistuimme kuitenkin saamaan istumapaikat, joten hyvin meni.

Tämän päivän kohteemme oli San Sebastian, jonne olisi tietysti ollut mukava mennä suoraan rannikkoa seuraillen, mutta rautateitä ei ollut – piti siis tehdä pieni mutka matkaan Hendayen kautta. Hendayesta San Sebastianiin ei ollutkaan reilipassiin kuuluvaa junayhteyttä, joten ostimme erilliset liput Euskotren-yhtiön paikallisjunaan. Euskotren on virallisesti nimellä Baskimaan rautatiet, ja sitä hallinnoi Baskimaan hallitus. Opimme, että irtoliput tulee säilyttää, sillä vain niillä pääsee junasta poistuttuaan porttien läpi.

San Sebastiania mainostetaan Baskimaan hurmuriksi. Kaupunki olikin oikein hurmaava, joskin alkuillasta satoi vielä. Lähdimme kuitenkin reippaasti hotellilta ja ajattelimme säästää aikaa huomiselta aamulta ostamalla seuraavaan junan pakolliset paikkaliput jo illalla. Lippuluukulla ei ollut jonoa, mutta pulmaksi meinasi muodostua se, ettemme olleet ottaneet passeja mukaamme hotellilta. Onneksi meillä oli passien kopiot sähköpostissamme, joten homma hoitui. Hintaa moisesta tuli yhteensä 8 euroa.

Atlantin rannikolla oli upeat aallot surffareille. Koska vettä kuitenkin ripeksi vielä alkuillasta, valitsimme sisäaktiviteetiksi yhden kaupungin suosituimmista nähtävyyksistä nimeltään Aquarium San Sebastián. Akvaariorakennus on Euroopan vanhimpia akvaarioita, se valmistui jo vuonna 1928. Kaloja pääsee ihailemaan myös Oceanariumissa, tunnelissa, kun hait ja muut kalat uivat pään päällä – vaikuttavaa. Esillä oli myös mustavalaan luuranko, joka on peräisin vuodelta 1878. Nykyisin mustavalas on kaikkein uhanalaisin valaslaji, sillä niitä on jäljellä vain noin 350 yksilöä Pohjois-Atlantilla.

Illemmalla sade taukosi, ja kävelimme San Sebastianin vanhassa kaupungissa (Parte Vieja) ihailemassa sen rakennuksia. Huomenna sitten suuntaamme kohti Palenciaa paikkalippuinemme kaikkinemme. Palencia on yhden yön välietappimme matkalla kohti Santiago de Compostelaa.

Varsinaiselle reilimatkalle päästiin lauantaina 19. huhtikuuta, mutta tätä ennen olimme jo matkustaneet torstaina 17. pv bussilla Joensuuhun ja Joensuusta junalla Helsinkiin. Ja onnenkantamoisena uusi lapsenlapsemme Adam syntyi juuri tuona päivänä, joten ennätimme tavata hänetkin, samoin Adamin isonveljen Lukan sekä kaikki Helsingissä asuvat tyttäremme puolisoineen ja tietysti Olga-koiran.

Matkaan lähdimme Air Francen siivin Helsingistä Pariisin kautta Bordeaux´hon, ja Pariisiin tullessamme näimme tornin Eiffelinkin – tosin kaukaa. Välilaskun aikana oli aikaa palastella kentällä ja vähän somettaa. Toki Charles de Gaullen lentoasema on valtava mutta ei mitenkään mieleen jäävä. Ja lennolle Bordeaux´hon ihan tarkistettiin passit. Viime reilillä niistä olivat kiinnostuneita vain laivayhtiöt.

Bordeaux´n lentokentältä matkustimme ratikalla tunnin verran hotellille, ratikkareitit olivat selkeät. Koska edellisen yön unet jäivät vähiin, kävimme vain hakemassa ruokaa ja kömmimme hetimmiten pehkuihin keräämään voimia huomiselle.

Bordeaux ei näyttänyt sään puolesta parhaintaan: oli melko viileää ja sateista. Respankin virkailija pahoitteli tätä – kuulemma viikko oli ollut tähän asti aurinkoinen. No, Bordeaux oli meille vain yhden yön levähdyspaikka, joten emme harmittele säätä. Ja ylipäätään sää se on mikä on, kyllä kait suomalaiset jos ketkä tämän tietävät. Huomenna sitten leimaamme reilipassit ekaa kertaa ja suuntaamme aamiaisen jälkeen kohti San Sebastiania junan kyydissä.