Reissu alusta loppuun…

Varsinaiselle reilimatkalle päästiin lauantaina 19. huhtikuuta, mutta tätä ennen olimme jo matkustaneet torstaina 17. pv bussilla Joensuuhun ja Joensuusta junalla Helsinkiin. Ja onnenkantamoisena uusi lapsenlapsemme Adam syntyi juuri tuona päivänä, joten ennätimme tavata hänetkin, samoin Adamin isonveljen Lukan sekä kaikki Helsingissä asuvat tyttäremme puolisoineen ja tietysti Olga-koiran.

Matkaan lähdimme Air Francen siivin Helsingistä Pariisin kautta Bordeaux´hon, ja Pariisiin tullessamme näimme tornin Eiffelinkin – tosin kaukaa. Välilaskun aikana oli aikaa palastella kentällä ja vähän somettaa. Toki Charles de Gaullen lentoasema on valtava mutta ei mitenkään mieleen jäävä. Ja lennolle Bordeaux´hon ihan tarkistettiin passit. Viime reilillä niistä olivat kiinnostuneita vain laivayhtiöt.

Bordeaux´n lentokentältä matkustimme ratikalla tunnin verran hotellille, ratikkareitit olivat selkeät. Koska edellisen yön unet jäivät vähiin, kävimme vain hakemassa ruokaa ja kömmimme hetimmiten pehkuihin keräämään voimia huomiselle.

Bordeaux ei näyttänyt sään puolesta parhaintaan: oli melko viileää ja sateista. Respankin virkailija pahoitteli tätä – kuulemma viikko oli ollut tähän asti aurinkoinen. No, Bordeaux oli meille vain yhden yön levähdyspaikka, joten emme harmittele säätä. Ja ylipäätään sää se on mikä on, kyllä kait suomalaiset jos ketkä tämän tietävät. Huomenna sitten leimaamme reilipassit ekaa kertaa ja suuntaamme aamiaisen jälkeen kohti San Sebastiania junan kyydissä.

Sinnepä jäi sateinen ja kalsea Bordeaux, ja lähdemme kohti toivottavasti parempia kelejä. Matkasimme hotellilta ratikalla juna-asemalle ja odottelimme siellä paikallisjunaa kohti Hendayeta, kaupunkia Ranskan ja Espanjan rajalla. Tähän paikallisjunaan ei tarvittu paikkalippuja, joten muitakin matkustajia oli liikkeellä asemalaiturin täydeltä, pääsiäisessä kun ollaan. Onnistuimme kuitenkin saamaan istumapaikat, joten hyvin meni.

Tämän päivän kohteemme oli San Sebastian, jonne olisi tietysti ollut mukava mennä suoraan rannikkoa seuraillen, mutta rautateitä ei ollut – piti siis tehdä pieni mutka matkaan Hendayen kautta. Hendayesta San Sebastianiin ei ollutkaan reilipassiin kuuluvaa junayhteyttä, joten ostimme erilliset liput Euskotren-yhtiön paikallisjunaan. Euskotren on virallisesti nimellä Baskimaan rautatiet, ja sitä hallinnoi Baskimaan hallitus. Opimme, että irtoliput tulee säilyttää, sillä vain niillä pääsee junasta poistuttuaan porttien läpi.

San Sebastiania mainostetaan Baskimaan hurmuriksi. Kaupunki olikin oikein hurmaava, joskin alkuillasta satoi vielä. Lähdimme kuitenkin reippaasti hotellilta ja ajattelimme säästää aikaa huomiselta aamulta ostamalla seuraavaan junan pakolliset paikkaliput jo illalla. Lippuluukulla ei ollut jonoa, mutta pulmaksi meinasi muodostua se, ettemme olleet ottaneet passeja mukaamme hotellilta. Onneksi meillä oli passien kopiot sähköpostissamme, joten homma hoitui. Hintaa moisesta tuli yhteensä 8 euroa.

Atlantin rannikolla oli upeat aallot surffareille. Koska vettä kuitenkin ripeksi vielä alkuillasta, valitsimme sisäaktiviteetiksi yhden kaupungin suosituimmista nähtävyyksistä nimeltään Aquarium San Sebastián. Akvaariorakennus on Euroopan vanhimpia akvaarioita, se valmistui jo vuonna 1928. Kaloja pääsee ihailemaan myös Oceanariumissa, tunnelissa, kun hait ja muut kalat uivat pään päällä – vaikuttavaa. Esillä oli myös mustavalaan luuranko, joka on peräisin vuodelta 1878. Nykyisin mustavalas on kaikkein uhanalaisin valaslaji, sillä niitä on jäljellä vain noin 350 yksilöä Pohjois-Atlantilla.

Illemmalla sade taukosi, ja kävelimme San Sebastianin vanhassa kaupungissa (Parte Vieja) ihailemassa sen rakennuksia. Huomenna sitten suuntaamme kohti Palenciaa paikkalippuinemme kaikkinemme. Palencia on yhden yön välietappimme matkalla kohti Santiago de Compostelaa.

Aamiaisen jälkeen kävelimme poutasäässä San Sebastianin juna-asemalle ja päätimme eilisen hyvän palvelun innoittamina ostaa jo valmiiksi paikkaliput seuraavalle päivälle Palenciasta Santiago de Compostelaan. Asia ei kuitenkaan ollut niin yksikertainen, sillä haluamaamme junaan löytyi aluksi vain yksi paikkalippu pääsiäisen paluuruuhkan takia. Mutta sitten oli tullut paikkalippuperuutuksia ja saimme paikat, jes! Espanjassa näitä pakollisia paikkalippuja riittää, kuten oli ennakkoon tiedossakin. Onneksi tähän mennessä niiden hinnat ovat olleet kohtuulliset.

Junassa konduktööri kertoi, että joudumme jäämään pois junasta ennen Palenciaa ja jatkamaan matkaa bussilla. Tämän aseman nimi ei näkynyt Rail Plannerissa, ja sinne saapumisaikakin oli konnarin mukaan jotakin klo 15 ja 15.30 välillä. Jäimme junasta kuitenkin oikealla asemalla ja bussikin tuli ajastaan, ei siis hätää.

Netistä luin taustaksi, että Palencia eli loistokauttaan keskiajalla, ja vuonna 1208 sinne perustettiin ensimmäinen espanjalainen yliopisto. Kaupunkia vartioi 20 metriä korkea Cristo del Oteron veistos yhdellä kaupunkia ympäröivistä kukkuloista. Palenciassa on paljon historiallisia rakennuksia, mm. 1300-luvulta peräisin oleva jyhkeä katedraali sekä piipanpalatsi. Myös museoita riittää. Perin historiallinen kaupunki siis.

Ennen illallista kävimme aperitiiviviinillä ja -oluella Babelissa, jossa oli melkoinen puheensorina. Illallisen söimme kaupungilta palattuamme hotellin ravintolassa; meillä on hiukan vaikeuksia tottua paikalliseen ruokaryhmiin, jossa ravintola avautuvat iltaisin vasta kahdeksan maissa.

Yövyimme hotellissa, mutta seuraavat kaksi yötä Santiago de Compostelassa olemme airbnb:ssä ihan jo pyykinpesunkin vuoksi.

Tämän päivän määränpäämme Santiago de Compostela lienee useimmille tuttu pyhiinvaellusreittien päätepisteenä – pyhiinvaellusreitit kuuluvat Unescon maailmanperintöluetteloon. Apostoli Jaakob vanhemman hauta Santiago de Compostelassa on ollut jo tuhannen vuoden ajan Euroopan tärkeimpiä kristinuskon pyhiinvaelluskohteita. Kuuluisin pyhiinvaellusreiteistä on ns. ”ranskalainen tie”, jonka reitin pituus on 769 km.

Valitsimme suorimman junareitin Palenciasta Santiago de Compostelaan, jolloin juna lähtisi vasta klo 16 – meillä oli siis vielä hyvää aikaa tutustua kaupunkiin. Aamusta paistoi aurinko, mutta viivytimme hotellista uloskirjautumista, jotta rinkkojen kantaminen ei kävisi turhan raskaaksi. Juna-asemalla menimme lippuluukulle ostamaan paikkalippuja jo seuraavalle etapille Santiago de Compostelasta Portoon, Portugaliin. Tälle välille on vain kaksi junaa päivässä, ja aamujuna, johon olimme suunnitelleet menevämme, oli jo buukattu täyteen. Niinpä jouduimme muuttamaan lähtöaikaamme myöhäiseksi iltapäiväksi – hyvä esimerkki siitä, että aikataulumuutoksia tulee ja niiden kanssa pitää vain elää. Sentään paikkaliput eivät maksaneet mitään, ne kuitenkin pitää olla: seisomapaikkoja ei ole.

Edelleen Palenciassa. Saimme rinkat juna-aseman lähellä olevan bussiaseman säilytykseen, joten kulkeminen kaupungilla oli helpompaa ilman taakkoja. Kävimme lounaalla, ostimme evästä junamatkalle ja palasimme asemalle. Sitten kävikin selväksi, että juna Santiago de Compostelaan oli lähes tunnin myöhässä. Eipä auttanut kuin odotella. Junassa Jari teki varauksen jo Porton majoitukseen. Reilillä ennakoimme siis matkaamme noin kaksi tai neljä päivää etukäteen, ja tämä tyyli sopii meille hyvin.

Junamatkalla näimme hienoja maisemia ja hurjia korkeuseroja, kaukana myös lumihuippuja. Tällaisessa maastossa on raiteille paljon tunneleita, joten netti pätki usein 😊. Määränpäähän Santiago de Compostelaan saavuimme iltamyöhällä. Olimme saaneet airbnb-majoittajaltamme ohjeet, miten pääsemme asuntoon sisälle. Sitten vain perillä kaupan kautta aamiaistarvikkeet ja nukkumaan.

Aamusta pyykki pyörimään, aamiainen ja sitten menoksi. Tämän päivän käytimme junailemalla Santiago de Compostelasta puolen tunnin ajan A Coruñaan, Atlantin rannoilla sijaitsevaan kaupunkiin. Junamatka ei kuulunut reilipassiin, joten ostimme asemalta sinne erilliset liput. Espanjassa junamatkojen ostoon tarvitaan aina passi, sen olimme onneksi jo oppineet. Ja sitten turvatarkastuksen (!) kautta junaan.

Virheellinen kuvitelma: A Coruña on pieni kaupunki, jossa kaikki on lähellä. Ei ollut: 245 000 asukasta ja pitkät välimatkat. Halusimme tutustua Herkuleen torniin (Torre de Herkules), joka on vanhin edelleen toiminnassa oleva roomalainen majakka ja joka on valittu Unescon maailmanperintökohteeksi. Meidän matkallamme näitä perintökohteita näyttää riittävän 😊

Selvisi, että A Coruñan juna-asemalta oli aikamoinen matka Herkuleen tornille. Niinpä hyppäsimme paikallisbussiin ja huristelimme puolen tunnin matkan rannikolle. Majakalla oli kyllä muitakin kuin me mutta ihan maltillisesti. Ostimme tutustumisen majakan sisätiloihin ja kiipesimme reippaasti kaikki 234 rappusta ylös asti – ja sama alaspäin. Ihan vähän hapotti jalkoja mutta näkymät ylhäällä korvasivat vaivan.

Kun tulimme bussilla takaisin päin majakalta, jäimme ennen juna-asemaa pois ja käyskentelimme ihanassa puistossa, jossa sijaitsi La Casa de las Ciencias, tieteiden talo. Emme vierailleet talossa mutta istuimme puiston penkillä nauttimassa auringosta (ja Jaana vähän kuntojuoksi).

Sitten matkasimme junalla takaisin Santiago de Compostelaan: tapaksille, kauppaan ja illalliselle. Huomenna lähdemme iltapäivällä puoli viiden maissa kohti Portugalia, jossa ensin majoitumme Portossa. Ilman muuta ennen lähtöä pitää nähdä Santiago de Compostelan katedraali.

Aamusta jätimme hyvästit airbnb-asunnollemme ja jätimme rinkat päiväksi bussiaseman säilytykseen. Siellä tapasimme hollantilaisen pariskunnan, joka niin ikään oli reilaamassa ja joiden reili oli kahden kuukauden pituinen. He olivat tulossa siltä suunnalta, johon me olemme menossa, ja saimmekin heiltä hyviä vihjeitä tulevaa varten. He olivat aiemmalla reilillään käyneet Suomessa ja tietysti kehuivat kaunista maatamme.

Asemalta lähdimme kävellen (pieni pyhiinvaellus) kohti vuonna 1211 valmistunutta Santiago de Compostelan katedraalia, pyhiinvaeltajien määränpäätä. Aamu oli aurinkoinen, ja päivän mittaan lämpö kohosi 25 asteeseen – t-paitakeli siis. Kun aloimme lähestyä katedraalia, alkoi liikkeellä olla muitakin matkalaisia.

Tällä kertaa tyydyimme vierailemaan vain temppelin päälaivassa, johon oli ilmainen sisäänpääsy. Täydelliseen vierailuun kuuluisivat mm. museot, kirjasto sekä nousu katedraalin katoille. Koska jo eilen kiipesimme Herkuleen toriin, emme tänään innostuneet kattokiipeilystä. Katedraali oli tietysti hieno sisältä; istuimme hetken huilaamassa, ja sytytin kynttilän, kuten aina näissä ihmistä suuremmissa temppeleissä.

Sittenpä oli jo aika talsia takaisin asemalle, ottaa rinkat säilytyksestä, ostaa matkaevästä ja suunnata kohti Portugalia. Matkalla oli yksi vaihto Espanjan puolella Vigossa. Ensimmäinen etappimme Portugalin puolella on Porto, jossa olemme jo käyneet aiemmin, kun nuorin tyttäremme oli siellä opiskelijavaihdossa. Silloin majoituimme airbnb:ssä, kuten nytkin majoituimme.

Pääsimme perille iltakymmeneltä, ostimme metroliput ja saavuimme majapaikkaamme. Toki lippujen ostossa oli pientä pähkäilyä, mutta kaiken kaikkiaan selvisimme hyvin – kiitos Jarin navigointitaitojen. On huomattava, että Espanjassa kello on tunnin Suomen aikaa jäljessä ja Portugalissa kaksi tuntia.

Aamusta nukuimme pitkään, ja sitten suuntasimme pieneen kahvilaan aamiaiselle, sillä eilen illalla myöhään ei ollut airbnb:mme lähellä enää ruokakauppaa avoinna. Minikahvilasta ajoimme metrolla lähemmäs keskustaa, ja kävimme juna-asemalla ostamassa paikkaliput huomiselle siirtymälle Sintraan; nyt ei passeja tarvittu, vain reilipassit riittivät. Olisimme samalla ostaneet paikkaliput myös seuraavalle etapille, mutta niitä emme saaneet, sillä virkailijan mukaan Portugalin rautatieläiset ovat tuolloin vuorokauden lakossa. Ehkäpä olemme siinä tapauksessa Sintrassa yhden ylimääräisen yön tai menemme bussilla eteenpäin. Katellaan. Suunnitelmat saattavat muuttua, mutta joustetaan, olemmehan eläkkeellä.

Seuraavaksi oli vuorossa Jaanan suosikkikohde eli kirjakauppa Lello, Livraria Lello. Se on yksi maailman kuuluisimmista kirjakaupoista, ja suosioon on syy: kirjakauppaa pidetään Harry Potter -kirjoista tutun Tylypahkan esikuvana, sillä kirjailija J. K. Rowling asui Portossa 1990-luvulla ja kävi usein Lellossa.

Lello on supersuosittu, eikä sinne mennä, kuten mihin tahansa kirjakauppaan. Sinne ostetaan liput á 10 €; saimme pilettimme klo 16.15 -sisäänottoon. Jos asiakas ostaa kirjan tai kirjoja, pääsymaksu kyllä hyvitetään. Kävimme Lellossa jo aiemmalla Porton-reissumme, mutta kirjakauppa on niin ihana (Jaanan mielestä), ettei sitä voi jättää väliin 😊. Jari: Minun mielestä ois joutannu väliin, mutta pitäähän sitä saada vörskottia sotamuseoita varten 😉.

Meillä oli ennen Lelloa aikaa kävellä Portoa halkovan Duoro-joen rantaan ja piipahtaa Porton vanhassakaupungissa, Ribeira, joka on yksi Unescon maailmanperintökohteista. Rannalla oli jo tungosta, ihmisiä oli liikkeellä paljon. Korkeuserot ovat niin Portossa kuin aiemmin A Coruñassa ja Santiago de Compostelassa huikeita, eli yleensä mennään vain ylä- tai alamäkeä. Tämä on toki tuttua meille outokumpulaisille, mutta täällä mäet ovat jyrkempiä, ja niitä on paljon enempi.

Porto tunnetaan parhaiten portviinistään, joka on saanut nimensä kaupungin mukaan. Niinpä päiväkahveilla piti maistella yksi lasillinen – ei kyllä mikään suosikkiviinimme. Jo muinaisista ajoista viininviljelijät ovat kuljettaneet viinitynnyrit virran mukana Portoon, josta ne toimitetaan eteenpäin.

Kun olimme palaamassa asunnolle, silmämme levisivät mahtavasta väenpaljoudesta! Ihmisillä oli mukanaan banderolleja ja lippuja, ja meteli oli huikea. Kysyimme paikallisilta, mistä ihmeestä on kyse. Selvisi, että tämä päivä 25.4. on portugalilaisille erittäin tärkeä päivä: kyse on neilikkavallankumouksen vuosipäivästä. Vuonna 1974 lähes veretön vallankaappaus kaatoi maata hallinneen autoritaarisen sotilasjuntan. Vallankumous sai nimensä sen symbolina käytetyistä neilikoista, joita hallitusta vastustavilla sotilailla oli kiväärinpiipuissaan. Tänäänkin punaisia neilikoita näkyi monilla juhlijoilla. Olemme kyllä kuulleet tästä vallankumouksesta, mutta päivämäärä ei ollut muistissa.

Illalla tulimme kaupan kautta kämpille aamiaistarpeet mukanamme, ja huomenna aamusta sitten suuntaamme eteenpäin Sintraan. Tähän airbnb-asuntoon olemme erittäin tyytyväisiä, täällä on matkailijoille kaikki tarpeellinen pyykinpesuun ja muuhun asumiseen.

Nyt olemme olleet jo viikon matkalla! Aamulla Portossa laitoimme tavarat kasaan ja lähdimme eteenpäin metrolla rautatieasemalle ja sieltä Lissabonin kautta kohti Sintraa, joka on kuuluisa palatseistaan ja linnoistaan. Yllätys: taas ollaan menossa Unescon maailmanperintökohteeseen. Junassa matkalla Lissaboniin Jari varasi huomiseksi Sintran linnojen kiertoajelun – linnat eivät sijaitse ihan vieri vieressä, joten jokin kulkupeli tarvitaan.

Lissabonissa vaihdoimme Sintraan menevään paikallisjunaan, mutta emme kuitenkaan menneet Sintraan saakka vaan olimme varanneet hotellihuoneen kahdeksi yöksi kaupungista nimeltään Amadora. Siitä on huomenna alle puolen tunnin matka Sintraan, jossa yöpyminen olisi ollut paljon kalliimpaa.

Ja toden totta: Portugalin rautatiet ovat seis maanantain 28.4., joten silloin emme pääse junalla mihinkään. Niinpä päätimme varata Amadorasta vielä yhden hotelliyön, eli yhteensä majoitumme tänne kolmeksi yöksi, otetaan maanantai levon kannalta. Ostimme jo tiistaiksi yhdelle etapille vaadittavat paikkaliput. Vielä emme ole nähneet vilaustakaan ykkösluokan vaunuista, mutta enkä edes kerran pääsisimme kokeilemaan matkustamista ekassa luokassa. Saas nähdä.

Tiistaina sitten jatkamme matkaa yhden pysähdyksen taktiikalla kohti Gibraltaria. Mutta ensin huomenna Sitraan linnakierrokselle 😊

Tänään oli odotettu Sintra-päivä linnoineen ja palatseineen: kaupunkia kutsutaankin satulinnojen kaupungiksi. Metsäisen Sintra-vuoriston rinteillä kohoaa useita hienoja palatseja, joita kaikkia ei kyllä yhden päivän aikana ennätä tutkailla. Aamiaisen jälkeen junailimme paikallisjunalla Amadorasta Sintraan – tosin pientä haastetta oli päästä Interrail-lipuilla juna-asemien porteista läpi. Selvitimme, että meidän pitää etsiä kultakin paikallisasemalta eri portti kuin varsinaisilla lipuilla matkustavat. Lähtöasemilta saimme portin auki ilmoittamalla lähdöstämme lippukassalle, mutta junasta paluu olikin jo hankalampaa. Onneksi löytyi avuliaita ihmisiä.

Sintran asemalla hyppäsimme etukäteen maksamaamme hop-on hop-off -bussiin. Valittavana oli kaksi eri reittiä, ja lähdimme sille, johon kuului kolme kohdetta. Selvisi, että näin sunnuntaina oli liikkeellä muitakin turisteja, mutta hyvin mahduimme sekaan.

Ensimmäinen kohteemme oli Biester Palace, Palácio Biester, josta on hienot näkymät Sintraan. Palatsi on yksityisomistuksessa, ja se on ollut avoinna vierailijoille vasta vuodesta 2022 lähtien, vaikka se onkin valmistunut jo vuonna 1907. Palatsi oli tosi hienosti hoidettu, ja puutarha oli satumainen lampineen, vesiputouksineen, siltoineen ja lukuisine eksoottisine kasveineen. Aamupäivästä tässä kohteessa oli vielä rauhallista, saimme kulkea siellä omaan tahtiimme, eläkeläishinnalla. Ja vielä pieni knoppi: vuonna 1999 palatsia käytettiin Roman Polanskin elokuvassa Yhdeksäs portti, jonka pääosassa oli Johnny Depp. Alakerrassa pyöri tämä elokuva, ja pihalla oli pahvi-Depp.

Toisena reitillämme oli Moorish Castle, Maurien linnoitus, Castelo dos Mouros. Se on Afrikan Maurien 700–800-luvuilla rakennuttama linnoitus Sintran ja Lissabonin puolustamiseen. Linnan rauniot restauroitiin 1800-luvulla, ja toki korjattavaa riittää yhä vain. Päivä oli aurinkoinen ja lämmin, joten kiipeäminen lukuisia kivisiä rappuja ylös ja alas otti melkein kunnon päälle. Muureilta ja torneista oli kyllä hienot näkymät, ja olimme näkevinämme yhdessä tornissa Suomen lipun – liekö ollut harhaa.

Kolmatta kohdettamme Pena Palacea, Penan palatsia, Palácio de Pena, kehutaan Sintran linnakaupungin ykköskohteeksi. Palatsi rakennettiin vuonna 1839 alun perin Portugalin kuninkaallisten kesäasumukseksi. Toki se oli upea, mutta täällä oli turisteja jo niin paljon, että lippujen oston yhteydessä saimme ajan, jolloin oli meidän vuoromme tutustua linnaan. Siinä sitten kävelimme muiden innokkaiden mukana jonossa pitkin palatsin lukemattomia huoneita ja käytäviä. Myynnissä oli kahta erilaista pääsylippua. Edullisemmalla olisi päässyt linnan ulkopuolelle sekä linnaa ympäröivään puistoon. Ostimme kuitenkin liput, joilla pääsimme myös palatsin sisätiloihin (18 euroa/eläkeläinen). Puutarhaan emme enää oikein jaksaneet tutustua muuten kuin katsomalla sitä muureilta.

Melko ryytyneinä tulimme taas paikallisjunalla Sintrasta Amadoraan. Kunhan nukumme yön yli, katsomme, mitä tekisimme huomenna, sillä Portugalin rautatielakon vuoksi jäämme vielä yhdeksi päiväksi paikoillemme.

Jaaha, tulossa oli ylimääräinen päivä Amadorassa rautatielakon vuoksi. Mitä siis tehdä? No, nyt olisi hyvää aikaa käydä katsastamassa Cabo da Rocan niemi, joka on manner-Euroopan läntisin kohta, vain 18 km Sintrasta. Samalla voisimme piipahtaa Cascaisissa ja nähdä ”helvetin suun”, Boca do Inferno, kivikkoisen kuilun kallioseinämässä.

No. Lakko rautateillä aiheutti sen, että Sintraan olisi ollut hankala päästä bussilla, viidellä vaihdolla. Tutkailimme aikatauluja hyvän tovin, mutta sitten päätimme, että jätämme Cabo da Rocan ja Cascaisin tällä kertaa väliin. Ja koska oli maanantai, Amadoran museotkin oli suljettu. No. Viimeinen vaihtoehto oli lähteä puolen tunnin bussimatkan päässä olevaan ostoskeskukseen UBBOon, jossa netin mukaan on 280 kauppaa, kuntosali, elokuvateatteri ja mitä kaikkea. Siispä bussilla ostarille.

Mutta. Kun pääsimme perille puolen päivän jälkeen, ostoskeskuksen sisäänkäynnin eteen oli viritelty nauhat ja edessä seisoi vartija. Kysyimme muilta odottajilta, mikä on tilanne. Vähitellen selvisi, että sähköt olivat poikki ja niiden myötä netti nurin. Arvelimme, että vika korjaantunee pian, ja jäimme odottamaan pääsyä ostariin. Mutta. Selvisi, että tilanne on koko Portugalissa sama, samoin Espanjassa, Ranskassa ja missä lie kaikkialla. Ja ihmiset olivat jumissa metroissa sekä juna- ja lentoasemilla toimimattomat kännykät käsissään.

Niinpä palasimme bussilla takaisin hotellille, jossa tietenkään ei ollut sähköjä. Hotellin virkailija avasi meille huoneemme oven, sillä avainläpyskät eivät tietenkään toimineet. Ravintolat eivät olleet auki – milläs siellä ruokaa laittaisi. Hotellilta saimme vettä ja kaupasta mehua, erilaisia keksejä ja hedelmiä, siinäpä lounas, päivällinen ja illallinen. Kukaan ei tietenkään osannut sanoa, kuinka kauan sähköttömyys kestää, arviot vaihtelivat 10 tunnista kolmeen päivään, joten ei auttanut kuin elää tilanne kerrallaan. Mitäpä muuta kuin nukkumaan ja toivomaan parempaa huomista.

Lisäksi tämä päivä oli hyvä muistutus varautumisen tarpeesta, josta Suomessakin on puhuttu paljon. Siispä kannattaa varata juotavaa, syötävää ja käteistä rahaa kotiin pahan päivän varalle.

Ja parempi huominen koitti – seikkailu jatkukoon 😊. Sähköt palautuivat jo yöllä, mutta haimme huoneen avainkortin vasta aikaisin aamulla. Olipa mukava saada valoa ja edes kitkutellen toimiva netti. Ei respassa eikä aamiaistarjoilussa ollut tietoa, joko lähijuna tai junaliikenne ylipäätään toimisi, joten kävimme omin silmin katsomassa tilanteen asemalla. Ja niin vain junat oli saatu liikkeelle eilisestä lakosta ja massiivisesta sähkökatkosta huolimatta, hienoa!

Taas rinkat pykälään ja menoksi: ensin täpötäyteen lähijunaan, jossa varmaan keilasimme kumoon muutamat kanssamatkustajat rinkkoinemme. Sitten oli vaihto IC-junaan, ja katsoimme taululta lähtölaituriksi nelosen. Kun juna saapui, hyppäsimme kyytiin, mikä oli virhe. Kyseessä ei ollutkaan meidän junamme vaan jokin aivan muu; mitään kylttejä määränpäästä ei junan kyljessä ollut. Kun moka selvisi, hyppäsimme seuraavalla asemalla pois ja palasimme takaisin. Mieli oli aika mustana, sillä olimme menettäneet vaivalla saamamme ykkösluokan liput (ensimmäiset tähän mennessä) ja joutuisimme odottamaan seuraavaa junaa iltapäivälle asti. Suunnittelimme jo korvaavaa bussimatkaa.

Mutta sitten onni potkaisi, sillä junamme vasta saapui asemalle puoli tuntia myöhässä ja ennätimme juuri ja juuri kyytiin. Mikä helpotus, oli ylävitosten paikka. Ensimmäisen luokan vaunu ei ollut kummoinen, mutta olimme oikeassa junassa kohti suunniteltua määränpäätä, Vila Real de Santo Antóniota. Hurraa!

Vielä yksi vaihto paikallisjunaan, ja saavuimme tämän päivän kohteeseemme Vila Real de Santo Antónioon, joka sijaitsee eteläisessä Portugalissa Algarven itäosassa. Majoitumme hotelliin, jossa kolmesta tähdestään huolimatta oli kiva huone ja jopa ulkouima-allas – tosin vielä emme lähteneet uimasille. Suunnittelimme huomista matkaamme, ja kävelimme Guadianajoen rannalle tutkailemaan ylitysmahdollisuuksia. Emme kuitenkaan aio siirtyä Espanjan puolelle uimalla vaan lautalla, ja etsimme aamuksi valmiiksi lautan lippuluukun sekä reitin hotellilta rannalle.

Algarven keittiön makumaailma pyörii tuoreen kalan ja äyriäisten ympärillä. Niinpä mekin kävimme syömässä valkosipulikatkarapuja ja pääruuaksi turskaa. Kyllä maistui 😊. Hotellilla katsoimme kahden päivän Suomen-uutiset ja hämmästelimme, miten vähän niissä annettiin aikaa koko Portugalin pimentäneelle sähkökatkolle – uutiset antoivat ymmärtää, että katkos oli vain Espanjassa. Itse tämän eläneenä koimme katastrofin koko laajuuden.

Huomenna jätämme jäähyväiset Portugalille ja suuntaamme kohti Espanjaa, ensimmäisenä päämääränä Sevillan kaupunki.

Aamulla suunnistimme Guadianajoen ylistyspaikalle, jotta pääsisimme lautalla Portugalista Espanjan puolelle. Liput maksoivat 2,50 € per henkilö, eikä aamusta ollut tungosta. Tulimme Espanja puolelle Ayamonten kaupunkiin, josta etsimme bussiaseman – oli pakko siirtyä pyörille, sillä rautatietä ei ollut. Ostimme liput suoraan Sevillaan, sillä arvelimme, että pääsemme vähemmällä, kun emme välillä vaihda kiskoille ja osta junaan paikkalippuja.

Matkalla bussissa Sevillaan alkoi sataa, ja sade jatkui, kun pääsimme perille. Matkan aikana Jari oli varannut hotellihuoneen, joka oli lähellä rautatieasemaa mutta ei lähellä bussiasemaa. Neuvoa kysyen päädyimme hotellille vievään bussiin, joka oli täpösen täynnä ja kynti ruuhkassa eteenpäin. Noin puolen tunnin keikkumisen jälkeen pääsimme perille ja majoittumaan hotelliimme, jossa oli uima-allaskin. Kävimme kokeilemassa veden lämpötilaa, mutta emme vieläkään tohtineet uimasille.

Sittenpä rautatieasemalle huomisen junan paikkalippujen ostoon. Lipputoimistossa oli jonoa, hulina oli melkoinen, ja olimme jo henkisesti varautuneet siihen, ettei paikkalippuja ole huomiselle saatavilla. Mutta ihmeeksemme saimme liput juuri haluamaamme junaan eikä hintakaan päätä huimannut – ylävitoset taas! Ja sadekin oli tauonnut, lämpöä noin 18 astetta.

Katsoimme Google Mapsista paikallisen ruokapaikan ja se tosiaan oli paikallinen: ruokalista oli vain espanjaksi eikä baarin pitäjälläkään ollut muuta kieltä kuin espanja. Mutta ruuan saimme tilattua ja se oli ihan kelvollista. Baarissa pyöri paikallisia lapsineen ja koirineen, joten tunnelmaa riitti. Ruoka juomineen maksoi n. 15 €, joten halvalla pääsimme.

Sevillan nähtävyyksiä emme tällä erää ennättäneet katsoa, mutta onneksi hotellihuoneemme kuvituksena oli yksi tunnetuimmista rakennelmista, Torre de Oro eli Kultainen torni 1200-luvulta 😊

Huomenna matkaamme yhden junanvaihdon taktiikalla Gibraltaria vastapäätä olevaan Algericas-nimiseen kaupunkiin airbnb-asuntoon.

Aamulla saimme nukkua pitkään, sillä juna kohti Algericasia lähti vasta klo 13. Loisimme hotellissa uloskirjautumiseen saakka ja teimme aamusta mm. aikaisempien airbnb-majoitustemme arvioinnit. Siitä sitten kävelimme täyspakkaukset selässä asemalle nimeltään Sevilla Santa Justa.

Ensimmäinen etappi Malagaan menevällä junalla sujui supsikkaasti alle kahdessa tunnissa, minkä jälkeen siirryimme hitaampaan junaan kohti päämääräämme – pysähdyksiä oli kaikkiaan 16 ja matka-aikaa tällä junalla reilut kolme tuntia. Matkustajia oli molemmissa junissa yllättävän vähän, ja rinkatkin mahtuivat mukavasti hattuhyllyille. Ohi vilahtavat maisemat olivat vehreitä ja aurinko paistoi, joten matkakokemus oli oikein mukava.

Maantieteellisesti Algericas sijaitsee Gibraltaria vastapäätä Gibraltarinsalmen rannalla Välimeren puolella vähän pohjoiseen Tarifasta, joka on Espanjan eteläisin kaupunki. Algeciras on Campo de Gibraltarin alueen suurin kaupunki.

Algericasista olimme varanneet kahdeksi yöksi airbnb-asunnon, sillä puhtaat vaatteet alkoivat olla vähissä. Asunto osoittautui enemmän apartamentos-tyyppiseksi, eli ihan ammatilliseksi vuokraustoiminnaksi. Olimme saaneet majoittajalta selkeät ohjeet sisälle pääsemiseksi, ja Jari navigoi perille helposti. Huoneistomme oli ihan uusi ja siisti, ja pyykkitupa oli samassa kerroksessa. Pulmaksi osoittautui pyhäpäivä, paikallinen vappu eli Día del trabajador, joka aiheutti sen, että kaikki kaupat, myös ruokakaupat olivat kiinni, ja meillä oli pyykinpesuaine vähissä. No, yhden pyykin saimme pestyä, ja sen jälkeen suuntasimme ulos syömään.

Huoneistomme oli ihan baarien ja ravintoloiden tuntumassa, ja me suomalaiset tietysti olimme klo 20.30 ensimmäiset ruokailijat valitsemassamme paikassa. Vähitellen alkoi kyllä sitten tulla muitakin syöjiä, mutta sitten me olimme jo valmiita asunnolle ja unille.

Huomenna on tulossa mielenkiintoinen Gibraltar-päivä, mutta ihan ensin aamusta menemme kauppaan ostamaan aamiaistarvikkeet ja pyykinpesuainetta. Ja toki tulevia reittejäkin pitää huomenissa suunnitella.

Aamun ensimmäinen askar oli mennä kauppaan aamiais- ja pyykinpesuaineostoksille. Laitoimme pyykin pyörimään, ja sillä aikaa söimme aamiaisen. Pyykin valmistuttua lähdimme ostamaan paikkalippuja huomiseen junaan. Olimme turhan skeptisiä, sillä saimme liput helposti – aina on mielessä, tuleeko eioota.

Ja sitten päivän varsinaiseen tapahtumaan eli retkeen Gibraltarille, joka on kiinnostavasti Britannian merentakainen alue. Sen sijainti on strategisesti tärkeä, koska Gibraltarinsalmi on Atlantin ja Välimeren välissä, ja se erottaa toisistaan Euroopan ja Afrikan. Pieni, reilun kuuden neliökilometrin kokoinen niemimaa on kyllä ihan oma maailmansa, sekoitus eri kulttuureja, vaikka brittiläisyys näkyykin selvästi esimerkiksi valuutassa: rahayksikköinä ovat Gibraltarin punta (GIP) sekä Englannin punta. Myös hinnat ilmoitetaan puntina.

Matkasimme Gibraltarille La Linea -nimiseen kaupunkiin menevällä paikallisbussilla, matka-aika oli noin 45 minuuttia. Kauppakujalla kävi vahinko: Jari kompastui luiskaan ja kaatui polvilleen. Heti tuli neljä auttajaa nostamaan Jarin pystyyn, eikä suurempia näkyviä vahinkoja onneksi tullut. Yksi auttajista oli kävelykeppiä käyttävä vanha mies, joka kertoi, että vastaavan tapauksen vuoksi hän käyttää nyt keppiä. Sanoimme harkitsevamme kävelykepin ostoa.

Sitten olivat rajamuodollisuudet eli passien katsominen sekä Espanjan että Gibraltarin/Englannin puolella. Tosin meidän EU-kansalaisten passit eivät kovin kiinnostaneet, eli pääsimme nopeasti rajan yli. Rajan ylitettyämme hyppäsimme toiseen bussiin, jolla olisi periaatteessa saanut ajella pitkin Gibraltaria. Bussin reitti jäi kuitenkin kartasta huolimatta mystiseksi, joten olimme siinä vain meno- ja paluukyydin. Muitakin turisteja oli riittämiin, mutta sekaan mahduttiin.

Olimme heti suuntaamassa kohti köysirataa, Cable Car, joka olisi vienyt meidät kuudessa minuutissa Gibraltarinvuoren laelle yli 400 metrin korkeuteen. Mutta, mutta. Köysiradan lippuluukulla parveili aikamoinen lauma ihmisiä, ja selvisi, ettei rata ollut toiminnassa eikä ollut tietoa, milloin se tulisi kuntoon. Pikkuhiljaa paikalle alkoi tulla tilatakseja ja ihmiset rynnivät niihin. Kun kaaosta oli kestänyt aikansa, päätimme, että antaa taksien olla, me reippaat retkeilijät kävelemme niin ylös kuin jaksamme – Jarin jalan tilanne huomioiden.

Niinpä sitten kiipesimme ylämäkeä tunnin verran lämpimässä auringonpaisteessa. Pääsimmekin niin korkealle, että vuoren toiselta puolelta häämötti Afrikan rannikko. Olipa hienoja maisemia. Sen pidemmälle emme enää lähteneet vaan askel rullaten palasimme köysiradan alkupäähän, eikä rata ollut vieläkään toiminnassa. Päätimme, että tämä riittää meille tältä erää, ja lähdimme bussilla kohti rajaa, rajan yli ja paikallisbussilla Algericasiin.

Näimme upeita maisemia mutta emme Gibraltarin kuuluisia berberiapinoita. Emme päässeet korkeimmalla huipulle, mutta aina ei voi voittaa. Tietysti Gibraltar on melkoinen turistirysä mutta käymisen arvoinen kuitenkin, vaikka odotuksemme eivät täysin täyttyneetkään.

Illalla oli ohjelmassa paitsi (taas kerran) myöhäinen illallinen, myös jatkoreitin suunnittelua. Päätimme jättää tällä erää Italian pois reitiltämme. Pidämme huomenna matkapäivän Barcelonaan, ja siitä etenemme kohti Wieniä, mutta tarkempi reititys on vielä harkinnassa. Näin ne suunnitelmat muuttuvat, ja siinä juuri on Interrailin vapaus 😊

Tänään istuimme junassa ihan urakalla, jotta pääsemme huomenna tutkailemaan Barcelonan nähtävyyksiä. Kävimme kaupungissa syksyllä 2023 Välimeren-risteilyllämme, mutta silloin emme nähneet juuri mitään, sillä emme varanneet etukäteen tuolle päivällä kansainvälistä retkeä vaan luotimme omaan oppaaseemme. Hän kuitenkin häipyi nopeasti omille teilleen ja me jäimme La Ramblalle.

Emme junailleet tänään ihan Barcelonaan asti vaan jäimme pois yhtä asemaa aikaisemmin, Camp De Tarragona. Tämä siksi, että majoitus oli halvempi ja lisäksi pääsemme julkisilla puolessa tunnissa Barcelonaan päiväksi. Tavoitteena on viimeinkin nähdä omin silmin Sagrada Familia ainakin ulkoapäin sekä Gaudin suunnittelemia muita rakennuksia. Tutkailimme mahdollisuutta saada liput Sagrada Familian sisätiloihin, mutta huomiselle ei ollut enää tarjolla lippuja tai ne olivat niin kalliita, että emme laita likoon niin paljon rahaa – pääsymaksu yhdelle saattaa olla jopa yli 100 €.

Puksuttelimme ensin paikallisjunalla asemalle Antequera Av, jota ennen oli asema Antequera-Santa Ana. Lähes kaikki matkustajat jäivät junasta viimeksi mainitulla asemalla, jolloin meille tuli epävarmuus, missä pitikään jäätä pois. Mutta kun konnari tarkisti lippumme ja sanoi: Perfecta, tiesimme olevamme menossa oikealle asemalle. Antequera Av -asemalla odottelimme junanvaihtoa (suunnitellusti) lähes kaksi ja puoli tuntia. Siinä joutessamme kävimme jo ostamassa paikkaliput Barcelonasta Lyoniin, Ranskaan, kun lipputoimistossa oli sopivasti hiljaista. Myös hotelliyö on varattuna sinne. Huom! Kannattaa varautua siihen, ettei läheskään kaikilla asemilla ole kahvilaa, kuten ei ollut Antequera Avillakaan. Automaatista saatat saada kahvia tai vettä sekä pientä naposteltavaa. Omat eväät ovat siis tarpeen, niin meilläkin tänään.

Matka Antequerasta kohti Camp De Tarragonaa menikin sitten puolestaan vauhdikkaasti, välillä 300 kilometriä tunnissa eikä pysähdyksiäkään ollut montaa. Jäimme pois ennen Barcelonaa ja etsimme airbnb-vuokraajamme avulla bussin juna-asemalta bussiasemalle. Yritimme kysellä bussin kuljettajalta vielä varmistukseksi oikeaa reittiä bussiasemalle, ja vaikka yhteistä kieltä ei ollutkaan, onnistuimme bussin valinnassa.

Bussiasemalta kävelimme majoitukseemme, jossa ilmeisesti vuokraajamme vanhemmat jo odottivat meitä avainten kanssa. Taaskaan yhteistä kieltä ei ollut, mutta elekielellä pärjäsimme. Illalliseksi kävimme syömässä lähiruokapaikassa paellat, minkä jälkeen kävimme kaupassa – onneksi kauppa oli auki vielä iltamyöhään. Sitten vielä kotimaan uutiset ja urheiluruutu ja nukkumaan.

Aamusta pyykille, aamiaiselle ja sitten nokka kohti Barcelonaa. Homman piti olla helppo, mutta kun tulimme Tarragonan asemalle, ei junaa Barcelonaan näkynyt taululla. Kävimme kyselemässä lippuluukulta, missä on vika, ja virkailija toisti espanjaksi: kunit, kunit. Siinä sitten ihmettelimme, mistä mahtaa olla kyse, kunnes selvisi, ettei Barcelonaan ole tänään suoraa junayhteyttä vaan ensin pitää mennä junalla asemalla nimeltä Cunit ja siitä sitten bussilla Barcelonaan. Huomenna suora yhteys kuulemma jo kulkee. Toivotaan niin.

Kun pääsimme perille Barcelonaan, huomasimme, että metro on helpoin kulkuväline kaupungin sisällä. Ostimme metroliput asemalle Sagrada Familia, ja perfecta: viimeinkin saimme omin silmin todistaa tämän mahtavan kirkon olemassaolon! Muutkin turistit olivat ennättäneet paikalle, joten sisälle emme edes haaveilleet menevämme. Mutta (hankalaa) kuvattavaa löytyi ulkopuoleltakin: tornit kohoavat korkeuksiin, joten niiden vangitseminen kuvaan on haasteellista. Olemme matkoillamme nähneet monenlaisia kirkkoja ja katedraaleja, mutta kyllä Sagrada Familia on yliveto. Ja kirkkoa rakennetaan yhä: paikalla oli nostokurkia, osa rakennelmista oli huputettuja ja työ jatkui.

Sagrada Familia, Temple Expiatori de la Sagrada Familia, roomalais-katolinen basilika on ollut rakenteilla vuodesta 1882, ja nykyään arvioidaan, että kirkko voisi olla melko valmis vuonna 2026 mutta täysin valmis vasta vuoden 2040 jälkeen. Näkee ken elää. Kirkko on arkkitehti Antoni Gaudin suurin ja viimeinen työ. Tarinan mukaan Gaudi muutti lopulta kirkkoon asumaan ja eli siellä erakkona 16 viimeistä elinvuottaan. Ja yllätys: kyseessä on Unescon maailmanperintökohde.

Kun olimme kuvanneet kirkkoa puolelta jos toiselta, lähdimme kävellen kohti arkkitehti Gaudin muita luomuksia Passeig de Gràcia -kadulle. Katu on paitsi ostos- ja ravintolakatu myös kuuluisimpien Gaudin suunnittelemien rakennusten sijaintikohde. Siellä on muitakin merkittäviä rakennuksia, joita on rakennettu Gaudín hengessä.

Tämän jälkeen olimme sitä mieltä, että oli aika palata omia jälkiämme takaisin: ensin metrolla sille pysäkille, jolle bussi meidät aamulla jätti, siitä bussiin ja sitten junaan. Kun olimme takaisin Tarragonassa, kävimme vielä kaupassa ostamassa eväitä huomiselle junamatkalle ja hakemassa alakerran lähiruokapaikasta take awayt. Lopuksi pakkasimme rinkat mahdollisimman valmiiksi huomista lähtöä varten, ja pääsimme suht aikaisin unille. Olipa taas seikkailupäivä 😊. Reilimme alkaa olla nyt puolivälissä, joten pikkuhiljaa alamme suunnata kohti Keski-Eurooppaa ja siitä sitten yhä pohjoisemmaksi.

Jari: Ukko Timonen kyllästyi etelän huolettomaan meininkiin. Tuntuu, että joka päivä on säätämistä, paikkalippuja, epävarmuutta, liikaa järjestelmien suunnittelemattomuutta. Huomenna jo matkustamme Ranskan puolelle. Keski-Euroopassa on järjestelmällisempi meininki. Jos katsastas muutaman suurkaupungin…

Heippa Espanja, nyt lähdetään Ranskaan! Suuntasimme aikaisin aamusta Tarragonan asemalta Barcelona Sants -asemalle ihmettelemään, mistä nyt pääsisimme Lyonin-junaan. Ensin tulimme pois lähijunien alueelta, sitten turvatarkastuksen kautta kaukojunille ja paikkalippujen tarkastukseen kahteen kertaan. Ja ensimmäisen luokan vaunuun suht leveille penkeille. Kohta jo tulikin kahvikärry, tosin kahvit olivat maksulliset – muuten olimme varautuneet omin eväin. Tänään siis söimme aamiaisen junassa.

Matka Lyoniin kesti viisi tuntia, mutta vaihtoja ei onneksi ollut. Majoituimme hotelliin yhdeksi yöksi, huomenna jatkamme matkaa Sveitsiin. Vaikka Lyon oli meille väliasema ja yöpymispaikka, ennätimme käydä piiiiitkän kävelyn kaupungilla.

Lyon sijaitsee itäisessä Ranskassa eikä olekaan mikään pikkukaupunki, sillä asukkaita on esikaupungit mukaan lukien yli 1,7 miljoonaa. Sinne sekaan upposi hyvin kaksi reililäistä. Kaupungin keskusta on kahden joen yhtymäkohdassa: Rhônen ja sen sivujoen Saônen. Kiinnostava knoppitieto ainakin meille dekkareiden lukijoille on, että Interpolin, kansainvälisen rikospoliisijärjestön keskuspaikka sijaitsee Lyonissa.

Tavoitteenamme oli nähdä Eiffelin tornia muistuttava Tour métallique de Fourvière, joka 86-metrisenä erottuu hyvin maisemasta, ja taas: rakennus on listattu Unescon maailmanperintökohteeksi. Netin mukaan vanhankaupungin, Vieux Lyon, raunioille piti päästä paitsi kävellen myös köysiradalla, mutta koska tällaiset radat välttelevät meitä (kuten Gibraltarilla), päätimme porraskävellä ylös. Emme laskeneet portaita, mutta niitä oli paljon. Välillä piti huilata ja sitten taas jatkaa matkaa, mutta näkymät ylhäältä olivat kyllä hienot.

Alas huipulta tulimme sitten viisaasti (?) metrolla: pieni pätkä rataa oli nopeasti ajettu. Päätimme ajaa metrolla aina hotellille asti, ja saimmekin metron turistioppailta opastusta ihan kädestä pitäen. Oikein kiva ajatus, vaikka olisimme kyllä selvinneet itsekin. Sitten päivällisen kautta hotellihuoneeseen ja valmistautumaan huomiselle taipaleelle Zürichiin, Sveitsiin, joka on niin kallis maa, että raaskimme olla siellä vain yhden yön. Seuraavassa kohteessa olemme sitten pidempään.

Hauskana yksityiskohtana bongasimme yhdestä ikkunasta suomalaisen Eero Aarnion Puppy-koiran.

Ja vielä lopuksi: Kuvagalleriaan on nyt tullut parin kohteemme lisäkuvia, ja jatkoa tulee pikkuhiljaa sitä mukaa, kun junan netti toimii.

Aamiaisen aikana Lyonissa oli puhelimeen tullut ilmoitus junalakon mahdollisista vaikutuksista tämän päivän aikana. Hups! Mutta ei auttanut jäädä tuleen makaamaan, joten lähdimme rinkat selässä kohti asemaa katsastamaan tilannetta. Onneksemme meidän junaamme ei ollut peruttu, joten pääsimme puksuttamaan paikallisjunalla kohti Geneveä ja siitä sitten Intercity-junalla kohti Zürichiä, Pohjois-Sveitsiä. Kumpaankaan junaan ei tarvinnut paikkalippuja, joten helpotus tämäkin. IC-junassa olimme ihan ykkösluokassa. Tosin huvit olivat vähissä, sillä Sveitsi ei kuulu raoming-alueeseen, jolloin netti maksaa 6 snt / Mt. Eli nettiä selattiin vasta hotellin ilmaisessa wifissä.

Netissä kerrottiin, että Zürichiä, Sveitsin suurimmasta kaupungista ei puutu mitään: sijainti järven ja Limmat-joen rannalla lumihuippuisten vuorten lähistöllä on kuin suoraan sadusta. Väitetään jopa, että elämänlaatu 400 000 asukkaan Zürichissä olisi maailman korkein. No, ei unohdeta, että Suomi on maailman onnellisin maa 😊

Tänään Zürich otti meidät kuitenkin vastaan viileästi: asteita oli noin 10 ja tuuli aika navakasti. Kun olimme kirjautuneet hotelliin, lähdimme selvittämään, miten pääsemme aamulla aikaisin päärautatieasemalle seuraavaa siirtymistä varten. Kysyimme asiaa respasta, ja saimme kuulla, että mahdollisuuksia oli kaksi: joko mennä ratikalla (hidas) tai ostaa liput Hardbrückelle, eräänlaiselle maanpäälliselle (?) metrolle (nopea). Lähdimme tutkailemaan tilannetta, ja kyselimme paikallisilta vielä apuja. Tilanne alkoi selvitä, ja huomenna aamusta suuntaamme Hardbrücken lippuautomaatille, ja toivomme, että kortti toimii, sillä emme ole vaihtaneet Sveitsin frangeja näin lyhyttä vierailua varten.

Seuraavaksi oli myöhäisen lounaan vuoro. Kävimme myös lähi-Coopissa kyselemässä adapteria, mutta juuri tarvitsemamme oli loppu, joten ostimme sen sitten hotellilta. Olimme kysyneet respasta adapteria lainaan, mutta virkailija kertoi, etteivät he enää lainaa niitä, sillä ne eivät olleet palautuneet takaisin. Samalla respareissulla selvitimme myös, onko hanavettä turvallista juoda, ja kuulemma on. Etelä-Euroopassa olimme olleet pulloveden varassa, joten nyt helpottaa tässä kohtaa.

Kaiken tämän jälkeen olimme jo aika ryytyneitä, joten palasimme hotellille ja menimme ajoissa nukkumaan. Sentään pari hauskaa arkipäivän asiaa Zürichistä  bongasimme: liikennevaloissa jalankulkijan on mahdollista valita kävelykeppimerkki, joka tarkoittaa joko hidasta kulkua tai valkoista keppiä – tarkoitus ei selvinnyt. Ja WC-pöntöt ovat tavallista korkeampia, sillä sveitsiläiset haluavat olla vuoren huipulla jopa vessassa 😊

Tyttäremme Anni kirjoitti taannoin, että olisi kiva kuulla, miten valitsemme kohteet ja miltä junassa matkustaminen tuntuu – miten saamme ajan kulumaan. Vastasinkin hänelle, että kun aloimme miettiä tätä toista reiliämme, listasimme, missä maissa haluaisimme käydä ja mitkä nähtävyydet kiinnostaisivat: netti ja esim. fb:n matkailuryhmät tarjoavat hyviä vihjeitä. Mutta varauduimme myös muutoksiin, eli emme buukannet esim. kaikkia majoituksia etukäteen. Tälläkin hetkellä reilin loppupuoli on vielä avoin. Päivitämme itsellemme matkasta pienimuotoista Exceliä, joka laskee jäljellä olevat päivät, jotta ennätämme kotiin ennen reililipun umpeutumista.

Junamatkat rajoitamme yleensä 4–5 tuntiin kerralla, eli teemme ns. väliyöpymisiä kaupungeissa, joihin meillä ei ole tarkoituskaan tutustua syvällisemmin. Näissäkin kohteissa kyllä ennätämme yleensä tehdä ainakin pienen kierroksen. Junassa kirjoitellaan matkapäiväkirjaa, tarkennetaan reittiä, varataan majoituksia – jos netti toimii suht kunnolla, ja tietysti ihaillaan maisemia. Jaanalla on lukemista mukana, Jari kuuntelee äänikirjoja. Matkat sujuvat yleensä joutuisasti.

Aamiaisen jälkeen lähdimme taas matkaan, ensimmäisenä kohteena Hardbrücken lippuautomaatti. Lippujen ostaminen sujui vaivattomasti, ja surahdimme nopeasti Zürichin päärautatieasemalle. Siellä sitten odottelimme junaa meneväksi Innsbruckin kautta Wieniin. Zürichin ja Innsbruckin välisellä osuudella ensimmäisessä luokassa olisi ollut panoraamavaunu, mutta siihen emme enää saaneet paikkalippuja. Tyydyimme siis toiseen luokkaan, jossa ikkunoita oli kuitenkin riittävästi maisemien ihailuun. Juna kulki välillä ylhäällä vuorten rinteillä, ja välillä mentiin alhaalla laaksoissa. Pilvet roikkuivat tänään vuorten huippujen päällä ja toivat oman tunnelmansa maisemaan. Kaiken kaikkiaan hienoa katseltavaa mutta jälleen kerran vaikeaa kuvattavaa.

Innsbruckissa oli nopea viiden minuutin vaihto Wienin-junaan, mutta raiteet olivat vierekkäin, joten hyvin ennätimme. Suuntasimme nyt ensimmäiseen luokkaan, ja istumapaikat löytyivät helposti, vaikka emme olleetkaan ostaneet Rail Plannerissa suositeltuja paikkalippuja. Tuntui maalaisista ihan luksukselta, kun ensimmäisen luokan matkustajille oli oma tarjoilijakin. Tyydyimme kuitenkin poikkeamaan ravintolavaunussa.

Wienistä olimme varannnet airbnb-asunnon kolmeksi yöksi, ja tavoitteena on herätä huomenna ilman puhelimen pirinää. Kun juna oli saapunut Wienin asemalle, kävelimme asunnolle ja pääsimme suht kivuttomasti sisälle. Levittäydyimme tavaroinemme oikein kivaan kämppään, ja sitten olikin lounaan ja kauppareissun aika. Illan päätteeksi sovimme, mihin Wienin nähtävyyksiin tutustumme kahden seuraavan päivän aikana.

Olimme tutkailleet netistä, että nähtävyydestä käyvät myös Wienin kahvilat ja että sacherkakku on ihan must. Wienissä pitää syödä myös ainakin kerran Wiener Schnitzel eli wieninleike. Wieninleikkeeseen suhtaudutaan sen nimikkokaupungissa suurella hartaudella. Aito Wiener Schnitzel on jättimäinen, vasikanlihasta (Kalbschnitzel) leivitetty leike, joka tarjoillaan sitruunanviipaleen ja perunasalaatin kera. Wieniläiset eivät kuulemma voi käsittää niitä, jotka tarjoavat wieninleikkeensä jonkun kastikkeen kera! Katsotaan, millaisen kattauksen saamme.

 Illan päätteeksi teimme suunnitelman loppureilin kaupungeista ja kotiinpaluusta. Kaikki loppuu aikanaan, viimeinen mahdollinen reilipäivä on ma 19.5. 😊

Hyvien yöunien ja omatoimiaamiaisen jälkeen Jari lisäsi kuvia reilisivustomme galleriaan ja Jaana pusasi netistä lippuja Wienin julkisen liikenneverkoston kulkuvälineisiin. Ostimme kahden päivän rajoittamattomat liput, jotka tulivat heti käyttöön, kun suuntasimme tämän reilin ensimmäiseen sotahistorian museoon, Heeresgeschichtliches Museum. Ratikkakyydillä, Straßenbahn pääsimme mukavasti perille.

Meitä odotti jo ulkoapäin komea rakennus, joka on valmistunut vuonna 1856 ja on siksi kaupungin vanhin museo. Se keskittyy Habsburgien monarkian historiaa 1500-luvun lopulta monarkian hajoamiseen vuonna 1918. Museossa on runsaasti upeita sotaan liittyviä maalauksia ja esineistöä, jopa auto, jossa Itävalta-Unkarin kruununperillinen Franz Ferdinand ja hänen vaimonsa ammuttiin vuonna 1914. Sarajevon laukauksina tunnettu tapahtuma käynnisti ensimmäisen maailmansodan.

Esillä on myös paljon maalauksia Itävallan keisarista, Unkarin ja Böömin kuninkaasta Frans Joosefista (saks. Franz Joseph) ja useita keisarille ja hänen pojalleen, kruununprinssi Rudolfille, kuuluneita henkilökohtaisia ​​esineitä. Frans Joosef hallitsi maataan 68 vuoden ajan, mutta häntäkin kuuluisampi taitaa olla hänen vaimonsa Elisabet eli Sissi tai Sisi, josta on tehty elokuviakin, pääosassa Romy Schneider.

Museon jälkeen kävimme asunnolla päiväleposilla, ja sitten jatkoimme metrolla matkaa Wienin vanhaankaupunkiin. Piipahdimme keskiaikaisessa goottilaisessa roomalaiskatolisessa katedraalissa, Stephansdom, Pyhän Tapanin tuomiokirkko. Kirkossa oli parhaillaan menossa messu, ja kävin tapani mukaan sytyttämässä kynttilän kaikille rakkaillemme.

Ilma oli aika viileä, noin 10 astetta, joten tulimme vanhankaupungin kierrokseltamme täpötäydellä metrolla asuntomme läheltä bongaamaamme ruokapaikkaan, ja vihdoin tulivat Schnitzelitkin syötyä. Sitten kotimaan uutiset, urheiluruutu ja kauniille unille.

Eurooppa-päivää vietimme yhdessä Wienin tunnetuimmassa nähtävyydessä, Schönbrunnin linnassa, jonne pääsimme kätevästi metrolla. Emme olleet ostaneet lippuja etukäteen, mutta jonotus ei kestänyt kauaa. Tämä keisarillinen palatsi on rakennettu jo 1600-luvulla, mutta vasta keisarinna Maria Teresia rakennutti ja korjautti Schönbrunnin (”kaunis lähde”) nykyiseen asuunsa 1700-luvulla. Hänen lähimmät seuraajansa eivät olleet kiinnostuneita linnasta, kunnes siitä tuli Habsburg-dynastian keisarillinen kesäasunto. Myöhemmin keisari Frans Joosef I asui siellä suurimman osan elämästään, ja nähtävyytenä linna onkin nykyisin pitkälti tuotteistettu hänen puolisonsa keisarinna Elisabetin eli Sisin / Sissin ympärille. Vuonna 1917 linna siirtyi Itävallan valtion omistukseen ja sekä palatsi että sen puutarhat ovat Unescon maailmanperintöluettelossa.

Linnassa on kaikkiaan 1 441 huonetta, joista 45 on avoinna yleisölle. Ihailimme linnaa sekä sisältä että ulkoa, ja hieno puutarha teki vaikutuksen. Alue on valtava, joten siihen tutustumiseen kannatta varata useampi tunti aikaa. Voi vain kuvitella, millaista keisarillinen elämä on ollut Itävallan loiston päivinä! Tänään paistoi aurinko ja oli noin 15 astetta lämmintä, joten keli oli sopiva linnan puutarhassa käyskentelyyn.

Alueella sijaitsee myös maailman vanhin eläinpuisto, Tiergarten Schönbrunn, jossa emme kuitenkaan käyneet. Sen sijaan Maria Teresian aikaan palatsia vastapäätä olevalle korkealle mäelle rakennettuun Gloriette-paviljonkiin kapusimme ja söimme siellä keisarillisessa ympäristössä ne kauan odotetut sacherkakut.

Kintut hellinä tulimme metrolla takaisin asunnolle ja aloimme valmistautua huomiseen lähtöön kohti Berliiniä. Siellä varmaan pääsemme muutamaan sotamuseoon 😊

Wienissä voisi olla vaikka kuinka kauan, sillä nähtävyyksiä riittää: museoitakin on toista sataa. Mutta meitä kutsuivat jo muut maisemat, ja paluu kotiin alkaa häämöttää: reilipäiviä on jäljellä nyt 10. Ennen paluuta käymme kuitenkin vielä muutamassa kaupungissa, ja niistä ensimmäinen on Berliini, johon majoituimme kolmeksi yöksi – aika on helpoin laskea öinä majoituksen hankinnan takia. Berliinissä meillä oli taas airbnb.

Aamiaisen jälkeen suuntasimme Wienin päärautatieasemalle ja siitä junaan. Olimme ostaneet paikkaliput, mikä oli hyvä, sillä juna oli täysi. Emme saaneet paikkoja ekaan luokkaan, mutta toinenkin luokka oli ihan ok. Juna kulki max 200 km/h, joten mitään huippuvauhtia ei nyt menty. Matka-aikaa oli tulossa seitsemän ja puoli tuntia ilman vaihtoja, joten meillä oli aikaa varata seuraavat majoitukset ja paikkaliput, kirjoitella, päivittää kuvagalleriaa ja lukea päivän nettilehdet. Olimme tehneet eväät mukaan, ja junassa oli ravintolavaunukin. Tosin kun menimme vaunuun, ravintola oli kiinni, sillä edelliset työntekijät olivat lähteneet ja uudet tulivat vasta seuraavalta asemalta. Mutta mikäs kiire meillä olisi.

Saksan pääkaupunki Berliini onkin oikea jättiläinen, sillä se on paitsi Saksan myös Euroopan unionin suurin kaupunki. Se sijaitsee itäisessä Saksassa vain noin 70 kilometrin päässä Puolan rajalta. Vuonna 2006 avattu Berliinin päärautatieasema on myös Euroopan suurin risteysasema, mutta suunnistaminen siellä oli helppoa. Sen sijaan lähiliikenteen päivälippujen ostaminen netistä tuotti suuria hankaluuksia: toiselle saimme kahden päivän lipun mutta toiselle emme – molemmista olivat kyllä rahat menneet tililtä. Eipä siinä muu auta kuin reklamoida ja ostaa toiselle yksittäisiä lippuja ☹

Viimein pääsimme majoittumaan, kauppaan ja illalliselle. Huomenna on unien jälkeen taas uutta virtaa museopäivää varten. Ja toivon mukaan saamme päiväkahville berliiniläisistä leivonnaisista tunnetuimman eli berliininmunkin, täkäläisittäin Pfannkuchen. Kuvattavaa ei tälle päivälle ollut.

Äitienpäivän aamu valkeni aurinkoisena, ja aamutoimien jälkeen suuntasimme päivän museokierrokselle – huomennahan museot ovat pääosin kiinni. Kahdella metrolla ja yhdellä bussilla pääsimme ensimmäiselle etapillemme: RAF Gatow, jossa sijaitsee ilmavoimien museo, Luftwaffenmuseum der Bundeswehr. Näytteillä oli lentokoneita eri vuosikymmeniltä ja eri sodista.

Ilmailun alkuajoilta koneet olivat replikoita, tietenkin, mutta oli mielenkiintoista nähdä, millaisilla viritelmillä lentäminen on aloitettu. Kaikki silloiset lentäjät olivat sankareita! Muutama toisen maailmansodan kone oli myös esillä sekä V1:n ja V2:n rakettimoottori. Suihkukonekoneita oli paljon, myös Itä-Saksan neukkukalustoa Migeineen ja Suhoi-koneineen. Lisäksi näytillä olivat Mig 21 -hävittäjä ja Iljushin-pommikone, joita oli Suomenkin ilmavoimilla.

Koneiden lisäksi saimme runsaasti tietoa Saksan sotilasilmailusta ja lentokentän historiasta. Kenttä rakennetiin vuonna 1935 ja se oli ruohokenttä eli silloin ei ollut asvaltoituja kiitoteitä; kentän avasi itse Adolf Hitler. Kenttä poistettiin käytöstä vasta vuonna 1995.

Museoon oli vapaa pääsy eikä siellä ollut ruuhkaa. Takaisin tulimme kolmella eri bussilla, suuntana Berliinin keskustassa sijaitseva DDR-museo, joka kuvaa elämää entisessä Itä-Saksassa, Deutsche Demokratische Republik, DDR.

DDR-museo oli kiinnostava ajankuva lähihistorian vuosikymmeniltä, jaetusta Saksasta. Toisaalta oli mahdollista tutustua tornitalon asunnon eri huoneissa tavallisten ihmisten elämään ja toisaalta esillä oli Stasin eli valtion turvallisuuspalvelun ja salaisen poliisin toimintaa Itä-Saksassa vuosina 1950–1990. Stasi oli poliisiorganisaatio, joka soluttautui kaikille elämän osa-alueille ja jolla oli laaja ilmiantajaverkosto toisinajattelijoiden murskaamiseksi. Ja toki museossa oli Nukkumatti heittämässä unihiekkaa, tuo meille suomalaisillekin tuttu hahmo Pikku Kakkosesta.

Tänään meillä oli omatoiminen, julkisen liikenteen välineillä tehty Berliinin muutamien nähtävyyksien kierros. Ihan ensin suuntasimme lyhyen matkan päässä Berliinin keskustasta sijaistevaan Humboldthain-ilmatorjuntatorniin; vuosina 1940–42 Berliiniin rakennettiin kolme tornia liittoutuneiden ilmahyökkäyksiä vastaan. Sodan jälkeen liittoutuneet räjäyttivät tornit, mutta nyt osa rakennelmista on kunnostettu, ja myös maanalaisiin bunkkereihin on opastettuja kierroksia. Kiipesimme (taas kerran) portaat tornin huipulle, mutta emme osallistuneet maanalaiselle kierrokselle; kierroksia järjestää yhdistys nimeltään Berliner Unterwelten, ja niille osallistuville on tiukat vaatimukset eikä kuvaamista sallita.

Tornista lähdettyämme poikkesimme vehreään ruusupuutarhaan, Rosengarten, joka oli geometrisesti suunniteltu rauhan tyyssija. Ruusut eivät vielä kukkineet, mutta alppiruusut olivat jo kukassa. Voi vain kuvitella, millaista puutarhassa on kesemmällä; luin netistä, että eri ruusulajeja on noin 70. Puutarhurit olivat ahkeroimassa, ja alue oli tosi hyvin hoidettu.

Seuraavaksi lippasimme Brandenburgin portille munkkikahvien kautta. Berliinin muurin aikana portti symboloi kaupungin kahtiajakautumista, mutta muurin murtumisen jälkeen se muuttui koko Saksan yhdistymisen symboliksi, tosin portti on rakennettu jo yli 200 vuotta sitten. Ja ihan Brandenburgin portin läheisyydessä sijaitsee holokaustin muistomerkki, joka koostuu 2 711 betonipilarista. Pilarit muodostavat järjestelmällisen sokkelon, ja ne kohoavat jopa useiden metrien korkeuteen.

Sitten kierroksemme suuntautui jakautuneen Saksan kuuluisimmalle rajanylityspaikalle, Checkpoint Charlie, jonka Itä-Saksan asukkaat pääsivät ylittämään vain harvalle myönnetyllä erikoisluvalla. Juuri tämän raja-aseman tuntumassa tapahtui erityisen paljon pakoyrityksiä, jotka usein päättyivät huonosti. Nykyisin vanhoista raja-aidoista on jäljellä enää uudelleenrakennettu vartijakoppi, jonka edessä monet näyttivät kuvauttavan itseään.

Tämän päivän viimeisenä rastina oli Spree-joen pohjoispuolella sijaitseva pisin jäljellä oleva osa Berliinin muuria. Länsi-Berliinin puoleinen sivu oli täynnä graffiteja, mutta Itä-Berliinin puoleiselle sivulle taitelijat ovat maalanneet taideteosten sarjan – kyseessä on maailman suurin ulkoilmagalleria, East Side Gallery. Muurin kokonaispituus on 1 316 metriä, ja se on yksi harvoja Berliinin muurista säilytettyjä osia.

Nyt oli päivän kierroksemme valmis, ja lähdimme kämpille, kauppaan ja syömään. Huomenna meillä on uusi suunta: junailemme kohti Puolan Gdanskia.

Hyvästi Berliini! Matkustimme asunnoltamme Berliinin aamuruuhkaisessa bussissa rautatieasemalle, rinkkojen kanssa oli pientä haastetta mahtua kyytiin. Jo eilen olimme kiinnittäneet huomiota Berliinin keskustan alueella pyörineisiin poliiseihin: oli autoa, moottoripyörää ja jalkamiestä. Myös tänään aamulla heitä oli liikkeellä sankoin joukoin, ja sitten syykin selvisi Helsingin Sanomista: ”Sadat poliisit tekevät ratsioita Saksassa, kohteena salaisen rinnakkaisvaltion luonut militanttiryhmä.” Median mukaan ryhmä on äärioikeistolainen, ja sisäministeriö oli juuri tänään kieltänyt sen toiminnan, siksi poliisioperaatio.

Ensin matkustimme junalla Puolan rajan yli, ja selvisi, että buukkaamamme ensimmäisen luokan liput todella olivat ensimmäisessä luokassa – kuuden hengen loosivaunussa. Meidän kanssamme matkusti noin ikäisemme englantilainen pariskunta, joka myös oli kuukauden reilimatkalla. He olivat matkalla Suomeen Baltian maiden kautta poikansa häihin. Mikä hauska yhteensattuma ja englannin tehotuokio!

Myös toisessa junassa kohti Gdanskia matkasimme ensimmäisen luokan loosissa, mutta nyt seura oli hiljaisempaa, lienevätkö olleet puolalaisia, se ei selvinnyt. Vaivihkaa söimme eväämme ja nousimme junasta Gdaskissa. Majoittumisessa oli pientä säätöä, sillä sisäänkirjautumisen ohje oli puutteellinen, mutta airbnb-vuokraaja tuli nopeasti apuun. Sitten teimme normaalin kierroksen: kauppa, päivällinen, pieni kävely kaupungilla ja kämpille uutisia katsomaan. Huomenna onkin sitten vaihteeksi museopäivä 😊

Museopäivään olimme valinneet kaksi erilaista museota: Toisen maailmansodan museon Muzeum II Wojny Światowej, Museum of the Second World War sekä Gdanskin meripihkamuseon Muzeum Bursztynu, Museum of Amber. Molemmat osoittautuivat käymisen arvioisiksi paikoiksi, ne ovat uusia ja näyttelyt kiinnostavasti koottuja. Lippujen hinnat olivat edulliset ja niihin tuli vielä eläkeläisalennus.

Toisen maailmansodan museo avaa nimensä mukaisesti toisen maailmansodan tapahtumia aikajärjestyksessä, ja myös Suomen tapahtumat tuona aikana olivat esillä. Itse museorakennus on uusi, vuodelta 2017, ja arkkitehtuurinsa puolesta yllättävä jo ulkoapäin; varsinainen museo on kuitenkin maan alla pohjakerroksessa. Näyttely sisältää paljon interaktiivisia tauluja, lyhyitä videoita, rekvisiittaa ja jopa sodan aikaisten katujen jäljennöksiä. Sisätilat olivat hiukan sokkeloiset, mutta löysimme kuitenkin tiemme ulos.

Gdanskin on sanottu olevan maailman meripihkakaupunki, joten siinä mielessä se on oiva paikka tälle museolle. Tämä uusi meripihkamuseo on rakennettu vanhaan ristiritarien aikaiseen myllyyn, ja se on avattu kesällä 2021. Näytteillä on paitsi erilaisia ja erikokoisia meripihkakimpaleita myös siitä tehtyjä lukuisia esineitä. Sisätilat ovat hämyisät, seinät ja lattiat ovat mustat, mikä nostaa meripihkan hienosti esille. Toki esillä on myös viittaus meripihkahuoneeseen, joka katosi mystisesti toisen maailmansodan lopussa.

Päivä oli tuulinen, joten emme lähteneet meren rantaan asti, mutta kävelimme kuitenkin kaupungilla ja silmiin sattui monta kiinnostavaa rakennusta. Päivällisen kävimme syömässä paikassa nimeltään O.Mandu, jossa oli tarjolla perinteistä puolalaista ruokaa, keitettyjä nyyttejä, pierogi. Ruuan ulkonäkö ei ehkä ole niin herkullinen kuin maku. Söimme sekä pää- että jälkiruokanyytit, kyllä maistui!

Huomenna lähdemme Gdanskista kohti Hampuria, jossa yövymme hotellissa. Kotimatka on jo hyvässä vauhdissa.

Gdanskin aamu valkeni sateisena, ja olimme hyvillämme, ettei eilen satanut – toki museokierroksella sade ei olisi ollut niin suuri vaiva. Kun tarkistimme Rail Plannerista junan lähtöajan, huomasimme, että Jaanan Plannerissa tämän päivän matka oli saanut merkinnän: Journey not Possible ja että matka oli harmaana. Jarilla sen sijaan oli vain Replacement transport. Ilmeisesti kyse oli viimeisen junanvaihdon mahdottomuudesta, kun Berliiniin tulevan junan ennakoitiin olevan myöhässä, joten emme ennättäisi Hampurin junaan. Näitä sattuu, ja katsoimme jo valmiiksi, että Berliinistä Hampuriin menee myöhemminkin junia, joten olettavasti pääsisimme tänään perille. Taas yksi vahvistus, että täsmälliseksi ajatellussa Saksassa ainakin junat myöhästelevät.

Juna Gdanskista lähti ajallaan ja oli ajallaan myös vaihtopaikassa kohti Berliiniä. Vaihto junasta toiseen sujui supsikkaasti, ja taas oltiin ensimmäisen luokan loosissa, jossa oli plussana ilmainen kahvi-, mehu-, vesi- ja suklaatarjoilu. Toki budjettimatkalaiset tarttuivat tilaisuuteen, ja huuhtoivat omat eväänsä alas ilmaisjuomilla. Puolan puolella junat kulkivat täsmällisesti ajallaan.

Sitten tultiin Saksan puolelle, ja niinhän siinä kävi, että Berliinin-juna saapui myöhässä asemalle ja missasimme junayhteyden Hampuriin. Eipä siinä muuta kuin lippuluukulle vaihtamaan paikkalippuja seuraavaan Hampurin-junaan. Saimmekin uudet paikat entisten tilalle ja vieläpä nopeampaan junaan kuin aiempi olisi ollut. Nyt ykkösluokassa oli mukavat nahkapenkit eikä enää looseja. Mikäs oli matkustaessa, vaikka junayhteyden menetys vähän ottikin (Jaanan) hermoon – kyse oli vain parista minuutista. Perille pääsimme, majoituimme rautatieaseman läheiseen hotelliin, kävimme illastamassa, ja kun Hampurissa olimme niin tietenkin hampurilaisella ja sitten pienellä kävelykierroksella ja uutisten jälkeen unille.

Vielä sananen Gdaskista. Olemme olleet Puolassa aiemminkin, sekä Krakovassa että Varsovassa, ja nyt Gdansk liittyi näiden myönteisten kokemusten joukkoon. Puolaa on ilmeisesti pidetty vähän takapajulana muuhun Eurooppaan verrattuna, mutta meidän matkoillamme kaikki on toiminut oikein hyvin. Kaupungit ovat olleet siistejä ja ihmiset ystävällisiä ja auttavaisia, vaikka aina ei yhteistä kieltä ole ollutkaan. Museot ovat hyvin pidettyjä ja aiheet kiinnostavasti esiteltyjä. Ei siis moitittavaa. Eikä hintatasokaan päätä huimaa. Emme tälläkään kertaa vaihtaneet Puolan zlotyja, sillä pärjäsimme Walletilla mainiosti; no ehkä tipit jäivät antamatta.

Tämän päivän kohteemme Hampuri oli meille nyt vain yöpymiskaupunki, emmekä edes havitelleet mitään nähtävyyksiä sen enempää. Huomenna matka jatkuu Kööpenhaminaan, Tanskaan, josta sitten lennähdämme koto-Suomeen, Helsinkiin. Saimme suht edulliset lennot, joten siksi Köpis.

Tänään Jaana vapautti jäädyttämistään kirjaston varauksista jo neljä kirjaa. Arkeen palaaminen siis kangastelee mielessä, vaikka reissu onkin ollut antoisa ja mukava. Pikkuhiljaa muutkin kotiasiat alkavat ajankohtaistua, sillä Jari on jo etäsäätänyt kodin ja vesivaraajan lämpöjä ylöspäin.

Rail Planner ilmoitti: 4 days left, eli loppu häämöttää. Hyvin nukutun yön jälkeen Hampuri näytti aurinkoisen puolensa: aamusta lämpöä ja aurinkoa oli 14 asteen verran, ja päiväksi oli luvassa enemmänkin asteita. Emme kuitenkaan jääneet odottelemaan Hampurin lämpöä vaan matkasimme reilimme viimeisen ulkomaan junaetapin Hampurista Kööpenhaminaan. Emme olleet saaneet paikkalippuja aamun junaan, joten lähdimme matkaan yhden maissa iltapäivällä. Matka-aika oli alle viisi tuntia, joten ennätimme hyvin illaksi perille.

Vaikka matkalle oli Seat recommended, ajattelimme ottaa varman päälle ja ostaa paikat. Tänään ei ollut yhtään junanvaihtoa, joten periaatteessa saisimme rauhassa levittäytyä penkeillemme. No, totuus oli toisenlainen: ensimmäisen luokan vaunun ilmanvaihto oli rikki, joten kaikki ekaluokkalaiset sijoitettiin toisen luokan vaunuun sekalaisessa järjestyksessä eivätkä paikkalippujen numerot enää päteneet. Päädyimme istumaan vastakkain hollantilaisen pariskunnan kanssa, he olivat menossa pariksi viikoksi Tanskaan lomalle. Siinä sitten kolme ja puolen tunnin aikana käsiteltiin aihe jos toinenkin, he jäivät junasta tuntia ennen Kööpenhaminaa.

Junassa ei ollut ravintolavaunua, mutta Tanskan puolella meille annettiin pussukat, joissa oli pientä syötävää ja juotavaa, myös kahvia oli tarjolla. Omat lounaseväät olivat siis tarpeen.

Juna Kööpenhaminaan oli lopulta puoli tuntia myöhässä. Kun pääsimme asemalle, aloimme selvitellä, mistä saisimme julkisen liikenteen liput. Automaatti löytyi, ja siitä sitten pyyhkäisimme muutaman mutkan kautta metroon. Täällä metron saapumista odotetaan ovien takana, ei siis suoraan laiturilla. Yhdellä metrovaihdolla pääsimme hotellille – ja leukamme aukesivat: mihin oikein olimme tulleet! AC Hotel by Marriott Bella Sky kohosi edessämme korkeuksiin mitä kummallisimmissa kulmissa. Tämä hotelli oli reilimme hienoin ja tietysti kallein, mutta menköön reilin viimeisenä ulkomaan yöpymisenä. Kyllä korkeanpaikankammoista (Jaana) heikotti olla 10. kerroksessa.

Huomenna vietämme päivän Köpiksessä ja lähdemme iltalennolla Suomeen, täältä tullaan kotomaa 😊

Loistavan aamiaisen jälkeen suuntasimme metrolla päärautatieasemalle ja jätimme rinkat sinne säilytykseen. Sitten oli vuorossa pikainen tutustuminen Kööpenhaminaan, no, lähinnä halusimme nähdä omin silmin rantakivellä istuvan Pienen merenneidon, Den Lille Havfrue. Siellä toinen pikkuinen parka istui kaikkien turistien töllisteltävänä ja kuvattavana, myös meidän. Käveleksimme vielä hetken rantaa pitkin, ja siitä suorimme takaisin rautatieasemalle hakemaan rinkkamme.

Oli outoa valita junan sijaan lento, mutta niin vain matkustimme metrolla Kööpenhaminan lentokentälle. Rinkat pujotimme taas ennen ruumaan laittoa pusseihin, jotta ne tulisivat mahdollisimman ehjinä perille. Turvatarkastus oli tällä kertaa tosi tiukka: Jarilta piti ottaa housujen henkselitkin irti, mutta niin vain päästiin läpi housuja kannatellen. Näin tarkassa syynissä emme ole millään kentällä vielä olleet – hyvä, että turvallisuudesta huolehditaan. Kansainvälisellä alueella kävimme ensin syömässä ja sitten ihan pienesti ostoksilla.

Ja sitten oli vuorossa lento Helsinkiin, jossa yövyimme vielä yhden yön lisää, jotta voisimme tavata tyttäriämme ja tyttärenpoikiamme vaikka ihan lyhyesti. Kesällä sitten Outokummussa tavataan toivottavasti pidemmästi. Lento Kööpenhaminasta Helsinkiin sujui oikein hyvin ja ajallaan, kokonaispituus puolitoista tuntia. Tulimme lähijunalla keskustaan ja majoituimme hotelliin. Ja pitihän euroviisuja katsella edes vähän aikaa ennen unia.

Reilipassissa: 2 days left, eli yksi päivä jää käyttämättä, jätimme sen tarkoituksella hätävarapäiväksi. Hotelliaamiaisen jälkeen kävimme tervehtimässä tyttärenpoikiamme Lukaa ja Adamia sekä heidän vanhempiaan. Tapasimme myös ensimmäistä kertaa Annin perheen kissat Hertan ja Lennin. Ja tämän jälkeen treffasimme tyttäremme Ellan ja hänen kumppaninsa Veeran. Oli ihana vaihtaa kuulumisia, vaikka enimmästään taisimmekin puhua meidän matkastamme 😊

Sittenpä olikin aika suoria Joensuun-junaan. Istahdimme ekaan luokkaan (Rento), mutta emme olleet ostaneet paikkalippuja. Katsoimme VR:n sivuilta, että muutama paikka olisi vapaana. Joensuusta Outokumpuun ei enää illalla kulkenut bussia, joten tyttäremme Paula ystävällisesti lupasi tulla nuorimmaisensa Aslan kanssa meitä asemalta vastaan. Ja illalla kotona sitten SAUNAAN pesemään matkan rasitukset pois!

Kiitos kaikille matkaamme seuranneille, toivottavasti olette saaneet edes pienen häivähdyksen siitä, mitä olemme kokeneet. Lisäämme vielä myöhemmin matkamme statistiikkaa, eli toteutuneen reitin ja kuljetun matkan tiedot.

Alla olevan patsaan kuvasimme A Corunassa, ja ajattelimme jo silloin, että ehkä se kuvaisi hyvin meitä reilin lopussa. Ihan noin vakava tilanne ei onneksi ole, ja olemme kiitollisia siitä, että kuukauden matka sujui ilman suurempia ongelmia tai terveyspulmia. Sitten vain uusia reittejä suunnittelemaan.